– Autoni peräpää irtosi tiestä eikä ulkomutkan penkka kestänyt osumaa. Valahdimme syvään ojaan josta ei vähäisen katsojajoukon avustamana päästy ylös kuin lapiohommien jälkeen, kertasi Tuohino tapahtunutta.
– Penkat levisivät myös ensimmäisellä ja toisella pikataipaleella eikä kello siitä tykännyt, perusteli Tuohino 12. sijaansa.
Kotiläksyjä edessä ennen seuraavaa osakilpailua
Pettymyksestä huolimatta Tuohino on aloittanut valmistautumisen vajaan kahden viikon päästä Joensuussa ajettavaan kilpailukauden kolmanteen ja samalla talven viimeiseen SM-ralliin. Janne tietää mistä vauhti voittokamppailuun saadaan aikaiseksi.
– Seuraavan reilun viikon aikana edessä on monta päivää testierikoiskokeella. Ohjelmassa on saada niin auton säädöt kuin kuljettajan ranteet tuloskuntoon. Paljon on pienessä ajassa tehtävää ja harjoitusten jälkeen uskon olevani huomattavasti kilpailukykyisempi maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna Joensuussa ajettavassa SM-rallissa, Tuohino toivoi.
Lopputulokset SM Vaakuna ralli, Mikkeli:
1. Jari Ketomaa & Miika Teiskonen, Subaru Impreza WRX STi, 56:19,4
2. Jarkko Nikara & Petri Nikara, Mitsubishi Lancer Evolution IX, +27,8sek
3. Jussi Välimäki & Marko Sallinen, Mitsubishi Lancer Evolution IX, +49,2sek
4. Kristian Sohlberg & Peter Flythström, Subaru Impreza WRX STi, +1:01,1sek
5. Jukka Ketomäki & Jarkko Alanen, Mitsubishi Lancer Evolution X RS, +1:05,7sek
—
kesk. Janne Tuohino & Markku Tuohino, Subaru Impreza WRX STi, ulosajo