Kevään vaihtelevissa olosuhteissa ajetuissa kilpailuissa nuori mäntsäläläinen Tuukka Hallia näytti miten vauhti on verissä, kun hän kiidätti Mitsubishi Lancer Evolution VI -autoaan samanlaisiin tuloksiin kuin lukuisia rallisprintin Suomen mestaruuksia uransa aikanut napannut isänsä Tomi Hallia. Tuukka oli lauantaisen kilpailun suvereenisesti nopein kuljettaja tasan kahden sekunnin marginaalilla Jari Lamminsivuun. Sunnuntaina Hallian voittomarginaaliksi kirjattiin 1,7 sekuntia ennen Jukka Olkoniemeä.

Kaksivetoisissa Jussi Kokkonen kiidätti BMW Compact -autoaan lauantaina niukasti 0,05 sekunnin ja sunnuntaina suvereenisti 1,65 sekunnin voittoihin. Tuplavoittojen myötä niin Hallia kuin Kokkonen ovat kummatkin 57 sarjapisteessä, jotka kuitenkin riittää vain kakkos- ja kolmossijaan; Lähes 600 kilpailun kokemuksella huikeaa uraansa jatkava Leif Tuomela päätti heti käyttää ns. jokerikortin, jonka myötä hänen sunnuntaiset sarjapisteet tuplattiin. Näin Alfa Romeo 1750 GTV autolla ajava yksi Suomen rallisprint legendoista johtaa Japan Motors Cupia, kun sarjasta on kaksi kahdeksasta osakilpailusta ajettu.

– Vaikka itse kilpailut olivat niin Tuukka Hallian ja Jussi Kokkosen näytöstä, niin silti hyvän vastuksen antoivat kaikki kanssakilpailijat. Sitten kisakonkari Leif Tuomela näytti nuoremmilleen miten otetaan media-aika haltuun ja sunnutaisten tuplapisteiden myötä hän suvereenisesti johtaa sarjaa. Vaikka olosuhteet olivat vaihtelevat ja myös vaativat, niin siitä huolimatta kesäinen asfalttisprintsarjamme sai oikein mukavan alun, promoottori Mika Myllylä kertoo.

– Japan Motors Cupin debyyttikilpailut sujuivat erinomaisesti, kun AL-Härmä oli järjestänyt hienon vauhtitapahtuman. Lisäksi kun yhteistyö rallisprintin SM-sarjan kanssa sujui saumattomasti, niin oli ilo ja kunnia saada olla mukana järjestämässä niin kilpailijoille kuin katselijoille mukavaa vauhtiviikonloppua. Iso kiitos siis kaikille tapahtumissa mukana olleille, ja tästä on hyvä jatkaa jo reilun viikon päästä Raahessa ajettavissa sarjamme seuraavissa kahdessa osakilpailussa, Myllylä kiitteli.

Seuraavat kaksi Japan Motors Cup -osakilpailua ajetaan toukokuun neljäntenä viikonloppuna Raahen Yritysperän alueella. Ilmoittautuminen on avoinna ja se päättyy 19.05.2019 klo 23:59.

Lopputulokset LSK Business Park Asfaltti Rallisprint la 11.5.2019:

Japan Motors Cup 4-veto, top-5:

1. Tuukka Hallia, Mitsubishi Lancer Evolution VI, 2.01,60

2. Jari Lamminsivu, Mitsubishi Lancer Evolution IX, 2.03,60

3. Jukka Tenho, Mitsubishi Lancer Evolution VI, 2.03,68

4. Erkki Koskelo, Mitsubishi Lancer Evolution VI, 2.04,69

5. Jarmo Autio, Skoda Octavia WRC, 2.04,71

Japan Motors Cup 2-veto, top-5:

1. Jussi Kokkonen, BMW Compact, 2.07,61

2. Matti Alarautalahti, Toyota Starlet, 2.07,66

3. Aki Mansikkamäki, Toyota Starlet, 2.08,61

4. Mikko Koivula, BMW M3, 2.08,87

5. Jarmo Heikkinen, BMW 325i, 2.09,38

Lopputulokset LSK Business Park Asfaltti Rallisprint su 12.5.2019:

Japan Motors Cup 4-veto, top-5:

1. Tuukka Hallia, Mitsubishi Lancer Evolution VI, 1.58,85

2. Jukka Olkoniemi, Skoda Fabia RS, 2.00,55

3. Mats Rinne, Mitsubishi Lancer Evolution VII, 2.00,80

4. Timo Malava, Mitsubishi Lancer Evolution IX, 2.01,77

5. Matti Santti, Mitsubishi Lancer Evolution V, 2.01,86

Japan Motors Cup 2-veto, top-5:

1. Jussi Kokkonen, BMW Compact, 2.04,60

2. Aki Mansikkamäki, Toyota Starlet, 2.06,25

3. Mikko Koivula, BMW M3, 2.06,39

4. Petri Jussila, Toyota MR2, 2.06,59

5. Tomi Ahjoniemi, Honda Civic, 2.06,72

Sarjatilanne Japan Motors Cup 2019, 2/8 osakilpailua, top-6:

1. Leif Tuomela, Alfa Romeo 1750 GTV, 77 pistettä

2. Tuukka Hallia, Mitsubishi Lancer Evolution VI, 57 pistettä

3. Jussi Kokkonen, BMW Compact, 57 pistettä

4. Matti Alarautalahti, Toyota Starlet, 53 pistettä

5. Aki Mansikkamäki, Toyota Starlet, 51 pistettä

6. Marjo-Riitta Mansikkamäki, Toyota Starlet, 51 pistettä

Nuorten sarjatilanne:

1. Kristian Kylmänen, Peugeot 206 XS, 45 pistettä

2. Jere Salo, Ford Fiesta 1,6, 43 pistettä

3. Kasperi Heikkinen, Ford Fiesta 1,6, 34 pistettä

4. Walle Pajuoja, Renault Megane, 30 pistettä

Teksti: Jani Kekoni

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste