Viikonloppuna Trierin kaupungin ympäristössä ajettu Saksan MM-ralli oli suomalaisjuhlaa, kun Kiuruveden 22-vuotias rallilupaus Jari Huttunen voitti molemmat MM-sarjan yhteydessä ajetut ADAC Opel Rallye Cupin osakilpailut. Samalla Huttunen varmisti Opel-merkkisarjan mestaruuden jo perjantain osakilpailun päätteeksi. Debyyttikauttaan ulkomailla kilpaileva Huttunen on historian ensimmäinen Opel Adam -autoilla ajettavan asfalttirallisarjan mestaruuden napannut suomalaiskuljettaja.

Jari Huttusen ja kartanlukija Antti Linnakedon mestaruus varmistui perjantain osakilpailun jälkeen, jolloin julkaistiin tieto ADAC Opel Rallye Cupin kalenteriin syyskuun loppuun merkityn toiseksi viimeisen osakilpailun perumisesta. Huttusen pistejohto kasvoi näin ollen perjantain voiton myötä jo tavoittamattoman suureksi viiden ajetun osakilpailun jälkeen.

– Olo on ennen kaikkea helpottunut. Mestaruutta lähdettiin hakemaan ja se saatiin jo nyt. Kausi on sujunut lähes täydellisesti. Viisi voittoa kuudesta osakilpailusta on saavutus, johon en kyllä itsekään olisi uskonut kauden alussa, varsinkaan kun asfalttirallikokemusta ei ollut ollenkaan, Huttunen sanoo.

Perjantain osakilpailussa suomalaiskaksikko aloitti varovaisesti kahdella ensimmäisellä erikoiskokeella, mutta kolmospätkän selvä pohja-aika nosti heidät luokan kärkipaikalle. Pohja-aikatehtailu jatkui myös päivän kahdella viimeisellä erikoiskokeella, joten maalissa eroa kakkoseksi ajaneeseen Tom Kristenssoniin kertyi 6,2 sekuntia. Sarjakakkosena kisaan lähtenyt Pontus Åhmann keskeytti ulosajoon avauserikoiskokeella.

– Otimme kaksi ensimmäistä pätkää hieman tarkkaillen, mutta kolmosella päätimme hyökätä. Se onnistui ja nousimme kerralla nelossijalta kärkeen. Viimeisenä ajetulle Power Stagelle lähdettäessä johtomme oli vain 1,4 sekuntia. Siellä venyimme vielä 4,8 sekunnin pohjiin.

Mestaruuden varmistuttua Huttunen jatkoi tuttua tahtiaan lauantaina ja sunnuntaina ajetussa toisessa osakilpailussa. Ilman paineita ajanut suomalainen johti osakilpailua alusta loppuun, ja maalissa voittomarginaali toiseksi ajaneeseen Pontus Åhmanniin oli 39,9 sekuntia. Sunnuntai-iltana Trierissä suomalaisleirissä päästiin juhlistamaan täydellisesti sujunutta viikonloppua: sarjamestaruus, kaksi osakilpailuvoittoa, yhdeksän pohja-aikaa ja kaksi Power Stagen voittoa uran toisessa MM-rallissa.

– Saksan MM-ralli oli hyvä kokemus, kolme pitkää päivää täynnä erityyppisiä haastavia asfalttierikoiskokeita. Vaikka mestaruus on jo varmistunut, ajamme lokakuussa Opel-sarjan viimeisen osakilpailun. Siellä selviävät myös ensi kauden kuviot, kun sarjan parhaiden kuljettajien joukosta valitaan yksi ajamaan Opelin R2-autolla rallin EM-sarja 2017. Ensimmäinen Opel-kausi on ollut hieno, auto on toiminut ja sillä on ollut hieno ajaa keräämässä asfalttikokemusta. Tästä on hyvä jatkaa uralla eteenpäin.  

ADAC Opel Rallye Cup 2016 pistetilanne top 5, 6/7 osakilpailun jälkeen:

1. Jari Huttunen – Antti Linnaketo FIN, 241
2. Pontus Åhmann – Johan Johansson SWE, 123
Tom Kristensson – Timmy Berntsson SWE, 123
4. Niklas Stötefalke – Tobias Braun, GER 101
5. Tim Novak – Uros Ocvick, SLO 91

ADAC Opel Rallye Cup osakilpailut 2016:

04.03.-05.03. ADAC Saarland-Pfalz Rallye
15.04.-16.04. ADAC Hessen-Rallye Vogelsberg
06.05.-07.05. ADAC Rallye Sulinger Land
15.07.-16.07. S-DMV Thüringen Rallye
18.08.-21.08. ADAC Rallye Deutschland (2 osakilpailua)
21.10.-22.10. ADAC 3-Städte-Rallye


www.jarihuttunenracing.fi
www.facebook.com/JariHuttunenRacing
www.twitter.com/HuttunenRacing
www.adac-motorsport.de/adac-opel-rallye-cup/de/

Teksti: Jari Huttunen Racing tiedotus

Osasto