Jari Huttusen kilpailukausi Saksan ADAC Opel Rallye Cupissa jatkuu viikonloppuna, kun vuorossa on Opel-merkkiluokan kolmas osakilpailu. Kauden kaksi ensimmäistä rallia voittanut Huttunen lähtee kartturinsa Antti Linnakedon kanssa ennakkosuosikkina perjantaina starttaavaan ADAC Rally Sulingeriin. Bremenin lähistöllä sijaitsevan Sulingenin ympäristössä ajettavassa kaksipäiväisessä kilpailussa on 13 erikoiskoetta ja lähes 150 EK-kilometriä. Ralli päättyy lauantai-iltana.

– Voitto on tavoitteena, siitä ei jossitella. En näe mitään syytä muuttaa taktiikkaa, eli keskitymme alussa ajamaan omaa ajoa. Parin pätkän jälkeen nähdään, riittääkö se korkealle vai pitääkö kiristää, Huttunen sanoo.

Kolmanteen osakilpailuun lähdettäessä 22-vuotias Huttunen johtaa merkkisarjaa maksimipistein.

– En ole seurannut muiden ajoa kovinkaan tarkasti. Ruotsalaiskuljettajat Pontus Ahmann ja Tom Kristensson tuntuvat menevän ajoittain kovaa.  

Kauden kahdessa ensimmäisessä osakilpailussa keliolosuhteet ovat vaihdelleet lumisateesta kuivaan asfalttiin. Tämänhetkisten sääennustusten mukaan Saksan keväässä päästään ajamaan kuivissa olosuhteissa. Se sopii myös Huttusen käsikirjoitukseen.

– Kyllä kuivalla olisi mukavampi ajaa. Jää turha pidon vaihtelu pois ja myös renkaiden kanssa pelaaminen on helpompaa. Toivottavasti tästä tulee puhdas asfalttiralli.

ADAC Opel Rallye Cup osakilpailut 2016
04.03.-05.03. ADAC Saarland-Pfalz Rallye  

15.04.-16.04. ADAC Hessen-Rallye Vogelsberg   

06.05.-07.05. ADAC Rallye Sulinger Land  

15.07.-16.07. S-DMV Thüringen Rallye  

18.08.-21.08. ADAC Rallye Deutschland

30.09.-01.10. ADAC Rallye Baden-Württemberg  

21.10.-22.10. ADAC 3-Städte-Rallye


www.jarihuttunenracing.fi
www.facebook.com/JariHuttunenRacing
www.twitter.com/HuttunenRacing
www.adac-motorsport.de/adac-opel-rallye-cup/de/

Teksti Jari Huttunen Racing

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste