Huttunen teki Turussa tasaista työtä, sillä hän pysyi kakkossijalla ensimmäisestä erikoiskokeesta alkaen. Kilpailun aikana hän kellotti kaksi pohja-aikaa, ja muut erikoiskoeajat vaihtelivat toisen ja viidennen sijan välillä. Voitonnälkäinen kuljettaja ei ollut sijoitukseensa täysin tyytyväinen.

– Tänään ei vauhti riittänyt parempaan. Tuntuu, että isoilla teillä auton kulku ei riitä. Lisäksi lyhyt Paistanojan erikoiskoe, joka ajettiin kahteen kertaan meni suhteessa ajollisesti heikommin, Huttunen sanoo.

Kakkossijansa myötä Huttunen jatkaa SM3-luokan pistekärjessä. Eroa toisena olevaan Joonas Tokeeseen on nyt 3,5 pistettä. Luokan mestaruus ratkeaa 25.-26.9. Tampereella ajettavassa Pirelli-rallissa, joka on Ralli SM -sarjan päätösosakilpailu. Pirelli-rallissa on jaossa korotetut SM-pisteet, joten Suomen mestaruudesta käydään kova kamppailu ja jännitystä riittää kauden loppuun asti.

– Pirelli-ralli on nyt sarjan tärkein osakilpailu. Ennen sitä auto käydään huolellisesti läpi ja yritetään löytää lisäeväitä vauhdin kasvattamiseen. Miehistö tekee nuottitreeniä ja kisan alla on luvassa jälleen myös AKK Driver Academyn ajoleiri.

SM3-luokan SM-pisteet top3 5/6 osakilpailun jälkeen:

1. Jari Huttunen 90,5

2. Joonas Tokee 87

3. Jaro Kinnunen 72,5

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste