Lõuna-Eesti -rallissa on mukana 13 R5-luokan autoa ja lähtöluettelo on kovatasoinen, joten vauhtimittareita riittää myös testirallissa. Mukana ovat muun muassa Fordin WRC-tehdaskuljettaja Teemu Suninen, Huttusen tallikaverit Nikolay Gryazin ja Ole Christian Veiby sekä Skodilla kilpailevat Suomen mestarit Teemu Asunmaa ja Eerik Pietarinen.
– Lähtöluettelo on mielenkiintoinen, mutta mitään suuria paineita sijoituksen suhteen ei oteta. Tavoite on hyvä olla palkintokorokkeella, kuten aina, jos tässä lajissa mielii eteenpäin, mutta tärkeintä on saada kaikki hyöty irti kahden viikon päästä ajettavaa MM-rallia varten. Perjantaina ajamme testipäivän, jossa saamme toivottavasti säädöt kohdalleen sunnuntaita varten.
Jari Huttunen on uransa aikana ajanut yhden rallin Virossa. Vuonna 2018 hän sijoittui Rally Estoniassa R5-luokan kakkoseksi. Viron erikoiskokeet ovat jääneet mieleen hyvänä kokemuksena. Tänä kesänä Huttunen on ajanut hyvällä menestyksellä kolme asfalttirallia ja soralle hän siirtyy odottavaisin mielin.
– Odotan innolla, miten auto osuu soralla käteen, sillä se on lumen lisäksi luontaisin ajoalusta minulle. Talvella Ruotsin MM-rallissa automme suorituskyky oli hyvä, toivottavasti sama tahti jatkuu täälläkin. Erikoiskokeet ovat luonteeltaan nopeita ja Suomeen verrattuna sorapinta on liukkaampi, mutta kyllähän niiden pitäisi suomalaiselle hyvin sopia.
Koronatilanteen vuoksi yksipäiväiseksi muutetun Lõuna-Eesti -rallin ensimmäinen erikoiskoe alkaa sunnuntaiaamuna kello 9:01 ja rallin maaliin kilpailijat saapuvat illalla kello 19:16 alkaen. Rallissa ajetaan kahdeksan erikoiskoetta ja erikoiskoekilometrejä on yhteensä 101,5. Jari Huttunen ja Mikko Lukka kilpailevat numerolla seitsemän.