– Voittoa haetaan, mutta älyttömiä riskejä ei oteta. Turun seudulla olen ajanut aiemmin kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla auto lipsahti ulos. Kolmas kerta toden sanoo, joten nyt on aika parantaa, hän sanoo.
SM-pistejohtajan kausi on ollut kaksijakoinen. Mikkelin SM-rallin ja Itärallin luokkavoitot tulivat vakuuttavien ajosuoritusten myötä ilman suuria riskejä. Arctic Rallysta jäi käteen kolmossija, kun rengasrikko ja käyntihäiriöt verottivat vauhtia. SM Pohjanmaa-rallissa konerikko päätti kisan heti alkumetreillä. Kesäkauden avanneen Itärallin voiton myötä Huttunen nousi sarjakärkeen ja tavoitteena on pitää johtopaikka kauden loppuun asti.
– SM-pistejohto ei aiheuta ylimääräisiä paineita eikä myöskään mitään turhaa taktikointia. Kärjessä on hyvä olla tässä vaiheessa, mutta kautta on vielä kaksi osakilpailua jäljellä. Kovinta vastusta odotan Jaro Kinnuselta ja Joonas Tokeelta, joilla on varmasti kova yritys päällä edellisen osakilpailun epäonnen jälkeen.
SM-sarjan kesäosakilpailujen välissä AKK Sports Oy valitsi Huttusen Tulevaisuuden Tähdeksi ja palkintona hän pääsi ajamaan Neste Oil Rallin Citroën DS3 R3T -autolla. Uran ensimmäinen MM-ralli keskeytyi monien murheiden jälkeen pyöräntuennan pettämiseen. Superrallisäännön myötä Huttunen pääsi kuitenkin maaliin. Saaliiksi jäi arvokasta kokemusta ja yksi erikoiskoepohja kivikovassa luokassa.
Turkuun tultaessa Huttunen hyppää jälleen tutun Citroen C2 R2 -auton puikkoihin. Se on käynyt läpi perusteellisen huollon, joten toiveissa on ehjä kisa. Kisan alla kalusto ja miehistö hiottiin iskuun AKK Driver Academyn ajoleirillä.
Turku SM Ralli alkaa perjantaina 28.8. kello 19.30. Yhdeksän erikoiskokeen reitin jälkeen maalijuhlallisuuksia vietetään lauantaina 29.8. kello 17.00. Jari Huttunen ja Antti Linnaketo kilpailevat rallissa numerolla 12.
SM3-luokan SM-pisteet 4/6 osakilpailun jälkeen:
1. Jari Huttunen 72,5
2. Joonas Tokee 62,0
3. Jaro Kinnunen 60,5
4. Ville-Markus Marttinen 54,0
5. Joni Viitala 36,0