Rally di Alba on houkutellut mukaan peräti 32 R5-luokan autoa ja luokan nimekkäimmät kuljettajat ovat Hyundain WRC-luokan tehdaskuljettajat Dani Sordo ja Graig Breen. Suomalaislupaus lähtee kartanlukijansa Mikko Lukan kanssa Alba-ralliin mittaamaan vauhtiaan muiden R5-luokan autokuntien joukossa. Kolme viikkoa sitten Huttunen sijoittui Tshekissä ajetussa Bohemia-rallissa kolmanneksi johdettuaan kisaa ensimmäisen ajopäivän jälkeen. Italian asfaltilta on tavoitteena löytää samanlainen vauhti kuin Tshekin rallin avauspäivänä.

– Tulostavoitetta on vaikea asettaa, kun mukana on paljon R5-luokan autoja eikä kaikkien vauhti ole meillä tiedossa. Se on selvää, että esimerkiksi WRC-taustaiset kuljettajat menevät kovaa. Bohemia-rallissa vauhtimme oli lauantaina erittäin hyvää ja samanlaiseen suoritukseen olen tyytyväinen.

Huttunen ajaa Italiassa Hyundain testitiimin i20 R5-autoa, joka on teknisesti kehittyneempi kuin hänen aiemmin tällä kaudella käyttämänsä auto. Testiä uudella autolla on takana reilut 100 kilometriä ja tunnelmat ennen kisaa ovat odottavat.

– Autoissa on eroa muun muassa moottorin ja alustan suhteen, mutta vaikea sanoa vielä kuinka merkittävä ero on vanhaan nähden. Sen oikeastaan näkee sitten itse kisassa, kun pääsemme tositoimiin.

Pohjois-Italiassa Torinon lähistollä ajettavan Rally di Alban reitillä on yhteensä yhdeksän erikoiskoetta ja EK-kilometrejä kertyy reilut 100. Rallin ensimmäinen erikoiskoe alkaa sunnuntaina kello 9:18 ja viimeinen erikoiskoe kello 18:29. Jari Huttunen ja Mikko Lukka kilpailevat rallissa numerolla 18.

Jari Huttunen

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste