Viron Võrussa ajettava yksipäiväinen kilpailu avaa rallin Pohjois-Euroopan eli NEZ-mestaruussarjan. Jaakkola ajaa sarjan viime kaudelle valmistuneella pienen n-ryhmän Honda Civic Type R autolla. Nuottia lukee Jarin pitkäaikainen kartanlukija Tatu Nukki.

– Osallistun sarjaan varsin tutulla konseptilla. Nykyisellä autolla on kilpailtu nyt vuoden verran ja se on osoittautunut varsin luotettavaksi. Olemme tietoisesti pyrkineet tekemään autosta luotettavan ja tasapainoisen niin asfaltille, soralle kuin talvikelillekin.

Jaakkola osallistui viime vuonna rallisprintin SM sarjaan ja Liettuan avoimeen rallin mestaruussarjaan.

– Osallistuimme kaudella 2006 Liettuan mestaruussarjan kolmeen osakilpailuun joista yksi päättyi keskeytykseen. Kahdessa maaliin ajetussa kilpailussa pärjäsimme ihan hyvin ja olin sarjan loppupisteissä 4. Touhusta jäi hyvä maku ja nyt kun ulkomailla ajaminen käy jo rutiinilla niin NEZ sarjaan osallistuminen alkoi kyteä mielessä.

– Kaudella 2006 kiersin myös rallisrprintin SM sarjaa ja olin kokonaispisteissä 13. Sarjaa olisi ollut kiva ajaa tänäkin vuonna, mutta valitettavasti autolleni ei rallisprintissä ole enää omaa luokkaa joten kilpaileminen ei nykyisellä kalustolla ole mielekästä.

North European Zone (NEZ) Championchip on avoin kilpailijoille, joilla on voimassa oleva Islannin, Latvian, Liettuan, Ruotsin, Suomen, Tanskan, Venäjän tai Viron lisenssi.
Sarja koostuu seuraavista kuudesta osakilpailusta, joista kaikki kuusi lasketaan mukaan loppupisteisiin:

1. Estonia- Louna Eesti Talv 2007-03-10 Viru
2. Sweden – South Swedish Rally, 2007-05-25/26, Ljungby,
3. Latvia- Kurzeme Rally 2006-07-14/15, Liepaja
4. Lithuania- Rally Aukštaitija 2006-08-25/26, Utena
5. Norway- Rally Larvik 7-8. 09.2007, Larvik
6. Denmark- BCA-Rally 03.11.2007, Vejle

Innolla sarjan avauskilpailua odottava Jaakkola on asettanut myös kovat tavoitteet.

– Sarjasta tulee eittämättä varsin haastava. Liettuan kilpailua lukuunottamatta kaikkien muiden maiden kilpailut ovat meille uusia. Mukana on niin talvikisoja kuin asfaltilla ja soralla ajettavia kilpailuja. On siis varsin vaikea ennustaa mitä tuleman pitää. Tavoitteena on kuitenkin mitali, kommentoi Jaakkola.

Teksti: Ja Ja Racing Teamin tiedotus

Aiheeseen liittyvät sivustot:

http://www.southestoniarally.ee/

http://www.roxile.com/jajaracing/

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste