Mikkeliläinen koki päivän aikana myös vaikeuksia, mutta silti Ketomaa pitää hallussaan rallin kahdeksatta sijaa EK10 jälkeen. 

Johdossa ajaa Mikko Hirvonen, josta Subaru-kuljettaja Ketomaa on jäljessä 1.38,4 minuuttia. Ketomaalla on matkaa viidenteen sijaan vain 24 sekuntia.

– Olen siihen tosi tyytyväinen, kun pystyin ajamaan useampia kovia EK-aikoja. Perjantai tosin alkoi heikosti, kun moottori sammui aamun ensimmäisellä pätkällä, harmitteli heti alussa 25 sekuntia kärjelle hävinnyt Ketomaa.

Seuraavat kaksi erikoiskoetta antoivat näytteen Jari Ketomaan taidoista, kun hän kellotti molemmille viidenneksi nopeimmat ajat.

– Oli aivan huippufiilis vetää täysillä ja auto tuntui hyvältä, totesi kertaalleen myös Sebastien Loebin taakseen jättänyt Ketomaa.

– Sitten hyvien esitysten jälkeen tuli takapakkia, kun kone sammui taas seuraavalla pätkällä. Lisäksi yhden EK:n lähdössä moottori alkoi vetää kunnolla vasta yli 10 sekunnin jälkeen. Ihan tyhmiin juttuihin olen menettänyt yli puoli minuuttia.

Päivän päätteeksi Ketomaa ja kartturi Mika Stenberg saavuttivat vielä viidenneksi ja kuudenneksi nopeimmat ajat.

– Lauantaita varten teimme uusia alustan säätöjä, koska tavoitteena olisi ajaa vieläkin kilpailukykyisempiä aikoja.

– Täytyy siis yrittää hieman hioa autoa nopeammaksi, koska omasta ajamisesta en pysty tämän enempää puristamaan. Täysi yritys on ollut päällä koko ajan, Ketomaa summasi.
 

kuva: Jatko.fi

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste