Ketomaan kalustona on tehdastallin entinen Subaru Impreza S12b, jolla mallilla Subaru World Rally Team osallistui MM-ralleihin vielä vuoden 2008 alkupuolella.

Subaru-kuljettajan kilpailun operatiivisesta toiminnasta vastaa Adapta World Rally Team ja auton tekniikasta, säätämisestä ja insinööritoiminnasta vastaa Prodrive.

– Vaikka kyseessä on ensimmäinen kilpailuni WRC-autolla, kilpailuun lähdetään antamaan vahvaa näyttöä osaamisestani, Ketomaa toteaa päättäväisesti.

– Annamme tehdastalleille tasoitusta kaluston ja kokemuksen suhteen, mutta lähden kyllä taistelemaan huippusijoituksista MM-sarjaa kiertäviä kuskeja vastaan.

Mikkeliläisen kartanlukijana kilpailussa toimii Mika Stenberg.

– SM-sarjaa on kierretty menestyksekkäästi Miika Teiskosen kanssa viime kaudet, mutta valitettavasti hän on estynyt pääsemään mukaan tähän projektiin. Stenbergin Mikan kanssa ajettiin viime vuonna Japanin MM-ralli ja yhteistyö toimi hyvin, rallin SM-sarjaa johtava Ketomaa kertoili.

”Testeistä kaikki hyöty irti”

Ketomaa WRT-tiimillä tulee olemaan rajallinen määrä aikaa ja testikilometrejä ennen kisaa.

– Auton säätämisen ja WRC-auton ajonikseihin tottuminen vie varmasti aikansa. Eli tästä kaikesta olisi kaikki hyöty maksimoitava. Näillä tulee olemaan ratkaiseva merkitys lopputuloksen kannalta. Tiimiin on saatu taustalle Marcus Grönholm, joka tulee myös testeihin mukaan, jos aikataulut vain osuvat kohdalleen. Marcuksen panos auton ja kuljettajan sovittamisesta yhteen tulee olemaan ensiarvoisen tärkeää. Hänellä on viimeisin tietämys Subarun WRC-autosta, Ketomaa kiittelee.

– Saan tähän Imprezan malliin itselleni tutut Exe-Tc -iskarit, joilla olen ajanut N-ryhmässä viime kaudet. Olen saanut kasattua ympärilleni vahvan ammattilaistiimin, joka tietää, mitä autolta haluan. Luotan siihen, että minulla on sataprosenttinen luottamus autoon, kun ensimmäinen erikoiskoe Suomen MM-rallissa starttaa.

– Näyttömahdollisuuden toteutuminen on loistava juttu, valmiita ollaan oltu ennenkin, mutta rahoituksen saaminen on ollut vaikeaa. Suuret kiitokset niille lukuisille tukijoille, jotka ovat mukana tämän kilpailun toteutumisessa, Jari Ketomaa kiittelee.

Lisätietoja: www.ketomaa.com/

www.ketomaa.com/neste/

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste