Olosuhteet toivat oman vaativuutensa kilpailuun, kun renkaat eivät saaneet kunnon otetta loskaiseen radan pintaan.
– Heti ensimmäisessä mutkassa auto lähti aivan vallattomaan luistoon loskan päälle. Sitä ei kehdannut oikein kaasullakaan lähteä korjaamaan, kun ei olisi tiennyt, että minne saakka luisu jatkuu. Muuten ensimmäinen lenkki meni ajollisesti ihan hyvin, Jari kertasi.
Ensimmäisen kierroksen päätteeksi tulostaululta voitiin lukea Ketomaan johtavan kilpailua niukasti ennen Tommi Luostarista ja rallisprintin hallitsevaa Suomen mestaria Tomi Halliaa.
Reilut parannukset
Kahden ajokerran välisellä tauolla rata aurattiin järjestäjien toimesta. Useimpien kilpailijoiden ajat paranivat sekuntikaupalla, kun irtolumi ja loska saatiin puhdistettua pois.
Jari Ketomaa täräytti kolmen kilometrin matkalla reilun kahdeksan sekunnin parannuksen ja sillä lohkesi kilpailun ykkössija.
– Pito oli selvästi parempi ja siihen auttoi myös erilainen rengasvalintani. Olen autooni erittäin tyytyväinen ja aina se tekee hyvää itseluottamukselle, kun pärjää näin kovassa seurassa.
Kilpailun kakkoseksi nousi Jari Pehkonen ennen Juho Hännistä.
Jari Ketomaalla on edessään vielä reilusti testitöitä ennen SM-kauden avaavaa Arctic Lapland Rallia.