Teemu Suninenkin onnistui jatkamaan rallitaivaltaan eilisestä ulosajosta huolimatta.

Monte Carlon lauantai ei päästänyt yhtäkään kuljettajaa helpolla, sillä edellisenä yönä satanut lumipeite teki ajamisesta vähintäänkin haastavaa. Myös Latvala yhtyi muiden kuljettajien puheisiin kelin haastavuudesta.

– Tämä aamu oli todella vaikea, mutta onnistuimme kiipeämään kokonaistuloksissa kolmanneksi mikä on mahtavaa! Täytyy sanoa että tiimikaverini Ott Tänak on todella vahva tänä viikonloppuna. Hän on ajanut todella hyvin. Olemme tyytyväisiä kolmanteen sijaan ja yritetään pitää sijoitus tällaisena, kertasi Latvala lauantaipäivän puolivälissä.

Esapekka Lappi kärsi rengasrikosta 11. erikoiskokeella, mutta ajoi päivän viimeisen 13. erikoiskokeen maaliin kokonaistuloksissa neljäntenä. Eroa Meekeen on ennen sunnuntaipäivää ainoastaan 1,6 sekuntia, joten löysäilyyn ei ole huomennakaan varaa.

Teemu Sunisen matka päättyi eilen viilentävään jokiveteen, mutta tiimi onnistui saamaan miehen takaisin rallipolulle lauantain kilpailuihin.

– Tänään erikoiskoeajat ovat olleet meillä hyviä, vaikkakin olosuhteet ovat olleet todella haastavat aamuisen lumen ja loskan vuoksi. Heti jos ajautui ulos urilta tuntui kuin olisi ajanut jäällä nastattomilla renkailla. Oli siis vaikeaa ajaa nopeasti mutta onnistuimme saamaan hyviä erikoiskoeaikoja ja oppimaan tästä päivästä, kiitteli Suninen.

Kalle Rovanperä on luokkansa toisella sijalla lähdettäessä sunnuntaipäivään, ja kokonaistuloksissa nuori mies on hienosti sijalla 11.

Monte Carlon MM-rallia johtaa Sebastien Ogier ennen viimeistä sunnuntain kilpailupäivää.

Teksti: Moottoriurheilu.tv

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste