Tuupovaaran Moottorikerhoa edustava Miettinen ei enää sunnuntaina kamppaillut
sijoituksensa puolesta, mutta mies piti vielä hurjaa vauhtia yllä.

– Lähdin kovalla yrityksellä päätöspäivään ja se tuotti hyviä aikoja.
Kaikille kolmelle sunnuntain pätkälle kirjasin ryhmän pohja-ajat, myös
WRC-autoja erikoiskokeilla taakseen jättänyt Miettinen totesi.
– Aikoja ei tosin sovi kovasti tuijottaa, kun kaikki ryhmän nopeimmat kuskit eivät
olleet enää mukana kisassa.

Miettinen ja kartturi Mikko Lukka sijoittuivat Tommi Mäkinen Racingilta
vuokraamallaan Subarulla lopulta isossa N-ryhmässä 11:nneksi.

– Vauhtimme oli ihan tyydyttävällä ja kilpailukykyisellä tasolla. Kalusto ja
tiimi olivat huippuluokkaa, mutta tällä kertaa meidän autokunnalla ei ollut
tuuria matkassa, Miettinen kertasi.
– Suomen MM-ralli on aika kova koitos N-ryhmän autolle. Myös rengasrikot
näyttelevät suurta osaa lopputuloksissa.
– Seuraavaksi täytyy miettiä, mihin kilpailuihin tähtään jatkossa, kahtena
kautena Aasiassa kilpaillut Miettinen jatkoi.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste