Ajoin alussa liian varovasti, enkä ollut tarpeeksi aggressiivinen. Toinen pätkä sujui jo paremmin, kun opin ymmärtämään miten autolla pitää ajaa. Ajo parani päivän loppua kohden, ja viimeisellä ajamisessa alkoi olla sellaista räyhää, mitä tämmöinen auto vaatii, Jarkko kertaa.
Miettisen päivän kruunasi illan päätteeksi ajetun Mäntyvaaran erikoiskokeen pohja-aika. Vielä vahvistamattomien tulosten mukaan Miettinen ja Lukka nousivat luokan neljänneksi, ja kuittasivat tilille kahdeksan SM-pistettä. Tiimien välisessä kilpailussa Skoda Fabia RS Rally Team sijoittui avauksen kolmanneksi. Skoda Fabia Super 2000 –auto on toiminut koko päivän moitteettomasti, joten lähtökohdat lauantain etapille ovat hyvät.
Auto on todella mahtava, ja siinä on edelleen paljon potentiaalia. Ajotyyliäni pitää vielä hioa ja pitää vain uskoa, että perä pysyy tiessä kiinni ja antaa mennä. Huomisen tavoitteena on kaventaa eroa kärkeen ja parantaa tulosta. Vaikken ollut tyytyväinen kaikkiin aikoihin, nautimme Mikon kanssa ajamisesta täysin rinnoin. Nyt ajaminen maistuu ja fiilis huomista ajatelleen on korkealla, Jarkko sanoo.
Arctic Lapland Rallyn toisen kilpailupäivän ohjelmassa on kuusi erikoiskoetta, joilla on mittaa 118 kilometriä. Kilpailijat ovat maalissa noin kello 16:50.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste