Kilpailun voittaneelle Juha Salolle Miettinen jäi 30,9 sekuntia. Toiseksi sijoittuneelle Joonas Lindroosille tappiota kertyi ainoastaan 3,7 sekuntia. Tiimien välisessä kilpailussa Miettisen Skoda Fabia RS Rally Team oli niin ikään kolmas.

Kilpailun alku oli hiukan vaikea, enkä oikein saanut rytmistä kiinni. Tein pieniä virheitä koko rallin ajan, mutta toisaalta ajoin nopeimman ajan seitsemännelle erikoiskokeelle, joten myös paljon myönteistä mahtuu tähän ralliin. Kaikkiaan päivä oli oikein mukava, sillä reitti oli todella vaihteleva ja haastava, nyt sai ajaa ihan tosissaan. Kaiken lisäksi auto ja huolto toimivat kuin unelma, Miettinen summaa upeata kisapäivää.

Talvikauden jälkeen Miettinen on sarjataulukossa kolmantena 28 pistettä johtavaa Juha Saloa ja 19 pistettä toisena olevaa Kosti Katajamäkeä perässä. Tiimien välisessä kilpailussa Skoda Fabia RS Rally Team on viidentenä.
Kaiken kaikkiaan talvikausi sujui kannaltamme suht hyvin ja lähtökohdat kesäkaudelle ovat oikein hyvät. Lisäksi uskon, että olemme kesäkauden kilpailuissa vahvempia kuin talvella, joten odotan jo nyt seuraavaa SM-rallia innolla, Jarkko sanoo.

Ralliautoilun SM-sarja jatkuu 12. kesäkuuta Kouvolassa.

Teksti: Timo Rintakoski

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste