– Olen todella hämmästynyt ja pettynyt tällä hetkellä. Viime viikonlopun kilpailun jälkeen minulle luvattiin seuraavaan osakilpailuun uusi auto, mutta nyt vajaan viikon kuluttua koko homma loppuu täysin yllättäen, Jarkko kertoo kuultuaan huonot uutiset.
Tie rallimaailman huipulle voi joskus olla pitkä ja kivinen. Vastoinkäymisistä huolimatta Jarkko Miettinen ei ole taustajoukkojensa kanssa lyönyt hanskoja tiskiin, vaan on välittömästi aloittanut uuden kilpailuohjelman järjestämisen.
Toistaiseksi Miettisen kauden jatkosta ei ole vielä mitään varmuutta, mutta yhdessä taustajoukkojen kanssa on välittömästi aloitettu työt korvaavan ohjelman järjestämiseksi hyviä otteita ralliareenoilla esittäneen suomalaisen kauden jatkolle. Työn alla on mm. osallistuminen elokuun alussa Jyväskylässä ajettavaan MM-ralliin.
Teksti: Timo Rintakoski