AKK Sports Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Mahonen on valittu FIA:n MM-rallikomission uudeksi puheenjohtajaksi. Valinta sinetöitiin kansainvälisen autoliitto FIA:n yleiskokouksessa Pariisissa perjantaina.

 Nyt valittuun uuteen MM-rallikomissioon kuuluu yhteensä 14 jäsentä. Mahonen, jolla on pitkä tausta sekä kansallisessa että kansainvälisessä autourheilussa, kuuluu myös rallin MM-sarjan promoottorina toimivan North One Sportin ns. hallitukseen eli ”Stakeholder Boardiin”. Mahosen nimitys FIA-komission puheenjohtajana astuu voimaan välittömästi.

– Oli helppoa suostua annettuun tarjoukseen, koska uusi puheenjohtaja tuntee itsekin rallimaailmaa ja hänen suunnaltaan on luvattu tuki jopa kipeillekin muutoksille. Kysymyksessä on näköalapaikka, jossa voi todella vaikuttaa ralliautoilun tulevaisuuteen, kertoi Pariisista tavoitettu Jarmo Mahonen.

FIA uudisti kokouksessaan muutenkin voimakkaasti organisaatioitaan. Organisaatiouudistus on osa puheenjohtaja Todtin vaalilupauksia.

– Itse asiassa melkein kaikki entiset valta- ja toimintarakenteet on nyt tehtyjen valintojen myötä korvattu uusilla. Samalla siivotaan nurkkia ja tehostetaan toimintaa. Kaikki tämä liittyy puheenjohtaja Jean Todtin lupaamiin uudistuksiin häntä valittaessa vuosi sitten, Mahonen totesi.

Viime vuodet rallin MM-sarja on ollut muutosten kourissa. Mahonen on aina kuulunut sarjan puolestapuhujiin omalla rehellisellä tyylillään.

– Haasteita on yllin kyllin ralliautoilun MM-sarjan nostamisessa sille tasolle, mille se mielestäni kuuluu. Meillä on strategia valmiina ja nyt tarvitaan sen määrätietoista toteutusta kaikkien sarjan osapuolten taholta. Autoteollisuuden syvä taloudellinen laskusuhdanne näyttäisi nyt helpottavan ja ensi kausi aloitetaan uusien teknisten sääntöjen mukaisilla autoilla. Lisäksi yksi uusi autonvalmistaja, BMW:n omistama Mini, liittyy mukaan MM-sirkukseen jo ensi vuoden kuluessa, hän vastasi kysyttäessä rallin MM-sarjan tulevaisuudesta.

Teksti: Anu Haapalainen

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste