Arctic Ralli käynnistyy Rovaniemellä perjantaina, kun ensimmäinen autokunta starttaa rallireitille puolenpäivän jälkeen. Perjantaina ja lauantaina ajetaan kuusi erikoiskoetta ja 12 EK:n kokonaispituus on 214 kilometriä.

Jaro Kinnusen ja Jarospeed -tiimin alkukausi on ollut kiireinen, kun ohjelmassa on ollut edustamista Helsingin Motorsport -näyttelyssä. Jo ennen sitä Kinnunen ja kartanlukija Mikael Korhonen olivat AKK:n valmennusryhmän ajoleirillä Hyrynsalmella.

– Ajoharjoittelua on näin kauden kynnyksellä takana enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Tämän talven lumilla olen testannut jo noin 500 kilometrin verran. Se on aika reipas määrä, joka toivottavasti näkyy meidän autokunnan vauhdissa, Kinnunen totesi.

– Saimme nuotitusjaksolla nuottimme tarkoiksi ja muutenkin tutustumisjaksosta jäi positiivinen maku. Torstaina vielä ajoimme viimeistelytestit, jonka perusteella olen kyllä tyytyväinen autoon.

– Lähtökohdat ovat siis erittäin hyvät, joten fiilis on kohdallaan näin kilpailun alla. Lähdemme tekemään omaa parasta suoritusta, mutta vielä on vaikea sanoa mitään muiden kilpakumppaneiden tasosta.

– Viiden joukkoon omassa luokassa on täysin realistinen tavoite, vaikka mukana on paljon meitä kokeneempia kilpailijoita, summasi toiseen SM-kauteensa valmiina oleva Kinnunen.
 

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste