Perjantaina ajetaan noin 100 EK-kilometriä, joka vastaa tavallista yksipäiväistä kilpailua. Sen jälkeen ohjelmassa on vielä haastavampi lauantai, jonka aikana täysivauhtista ajamista on tarjolla 150 kilometrin verran.
Jaro Kinnunen on aina viihtynyt hyvin Tuntureiden ralliseikkailussa ja espoolaisen paras sijoitus on luokkavoitto kahden vuoden takaa. Silloin hän oli myös koko kisan nopein kaksivetoisen kilpurin kuski.
Nyt Jarospeed-tiimi lähtee tutulla Hondallaan vailla menestyspaineita, mutta kärkisijat luokassa ovat luonnollisesti ajatuksissa.
Tiimissä uutena kartanlukijana aloittaa kokenut Tuukka Shemeikka, jolla on jo entuudestaan lyhyt yhteistyö Jaro Kinnusen kanssa.
– Tosissaan lähdemme liikkeelle, mutta ei mitään hampaat irvessä suorittamista. Viime kesäkaudella vauhti oli tosi hyvää meidän oman tiimin kehittämällä Hondalla, joten toki SM4-luokan kärkeä täytyy aina tavoitella, Kinnunen sanailee.
– Yhteistyö Tuukan kanssa toimii mallikkaasti, joten lähdetään nauttimaan hienosta rallikilpailusta.
Kaksikko kävi ajamassa viime lauantaina testirallin Hämeenlinnan tienoilla. Tuloksena oli kilpailun kolmas ja oman luokan toinen sija.
– Lähinnä kokeilimme, että kaikki pelaa, koska kilpurin tekniikkaa on uusittu tälle kaudelle. Pari pientä vikaa rallissa ilmenikin, joten testikisa osoitti tärkeytensä. Ajoimme testin käytetyillä renkailla, joten SM-rallissa kyyti on paremmalla tasolla uusien Michelinin renkaiden myötä, Kunnunen päättää.
Teksti: Jarno Saari