Autoliitto järjestää EcoTour -nimisen Taloudellisuusajo -tapahtuman 7.-8.5.2010 reitillä Helsinki – Forssa – Tampere – Lahti – Helsinki. Tapahtuma suoritetaan henkilöautoilla.
Kuljettajat edustavat eri yhteisöjä ja yrityksiä. AL-Sportin kilpailijapari on mielenkiintoa herättävä, kun kuljettajana toimii Jaro Kinnunen ja apukuljettajana kartanlukijan virkaa hoitaa Miss Suomi 2010 Viivi Pumpanen.
Kilpailussa on tehtävänä ajaa perjantain ja lauantain aikana reitti (630 kilometriä) annettua aikataulua noudattaen, mahdollisimman pienellä polttoaineenkulutuksella sekä tietenkin liikennesääntöjä noudattaen.
EcoTour -tapahtuman kautta halutaan viestittää suurelle yleisölle ja päättäjille liikenteen ympäristöasioista. Meille kaikille halutaan kertoa ja näyttää kiinnostavalla tavalla, miten jokainen meistä voi käyttää autoa ekologisesti.
AL-Sportin tiimissä ralleissa kilpaileva Jaro Kinnunen lähti mielenkiinnolla viikonlopun kisatapahtumaan.
– Minulle tämä on aivan uusi haaste, joten kiinnostuin siitä heti. Ajossani huomioin mahdollisimman paljon muita tielläliikkujia ja sitä kautta toteutan turvallista ajotapaa. Kovaa ajaminen ei kuulu liikenteeseen vaan kilpa-areenoille, Kinnunen muistuttaa.
Apukuljettajaksi kutsuttu Viivi Pumpanen lähti myös mielellään kohti uutta kilpailukokemusta. Miss Suomella on tittelin myötä käytössään Toyota Auris. Hänelle ajokilometrejä on enimmillään kertynyt 50 000 kilometriä vuodessa.
– Kilpailulta odotan hienoa ja hauskaa kokemusta. Vähän aluksi arvelutti, kuinka pysymme aikataulussa, kun minä olen ensimmäistä kertaa tiekirjaa lukemassa. Sain ennakolta hyvät ohjeet, joten kyllä me hyvin pärjätään, positiivisella asenteella kisaan lähtenyt Pumpanen totesi.
EcoTour -kilpailussa on mukana yhteensä 35 autokuntaa. Jaro ja Viivi ovat tapahtumassa mukana numerolla 12. Kaksikolla on ”mediaseurantaa” sekä edessä että takana, kun numero 11 on Radio Novan ja numero 13 on Moottori -lehden autokunta.



