– Onnistuimme aivan suunnitelmien mukaan Joensuun Itärallissa. Ei tullut sellaisia virheitä, jotka olisivat näkyneet kellossa. Vain eka pätkä oli sellainen, johon jäi ajollisesti parannettavaa pikkuvirheiden myötä, Kinnunen totesi.

Espoolainen ajoi neljälle ensimmäiselle erikoiskokeelle pohja-ajan, jonka jälkeen hänellä oli varaa varmistella kahdella viimeisellä EK:lla. Maalissa Kinnunen ja kartanlukija Tuukka Shemeikka juhlivat voittoa 8,9 sekunnin turvin ennen Opel-kuski Samuli Vuorisaloa.

Voittoputkessa kulkevan kaksikon sarjajohto on nyt 29 pistettä ennen Joensuussa kolmanneksi sijoittunutta Niko Mäkisen autokuntaa.

– Kolmen pätkän jälkeen oli vielä tiukkaa, kun johtomme oli 6,2 sekuntia. Olin koko rallin ajan luottavainen, että oma iskukyky riittää. Sitten se ero venähti EK4:lla jo yli 15 sekuntiin.

– Näytti siltä, että oma perussuoritus riitti aina kärkeen, eikä tarvinnut riskin päälle ajaa. Tosi positiivinen tunne jäi talvikaudesta, joten kevättauolle on nyt kiva jäädä näiden voittojen jälkeen. Kiitos kaikille tukijoille ja meitä kannustaneille tahoille, Jaro Kinnunen päätti.

Teksti: Jarno Saari

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste