Kilpailun lopulla näytti siltä, että luokkavoitosta ajaa Kinnusen ohella vain kokenut Joonas Lindroos. Kinnunen ehti nousta kärkeen kolmen peräkkäisen pohja-aikansa ansiosta, mutta voittohaaveet menivät EK8:lla.

– Huomasin pätkän lopulla, että jotain on vialla. Ohjaustehostin lopetti toimintansa, mutta se ei vielä suuremmin sillä EK:lla vaikuttanut. Sen jälkeen oli vielä yksi pitkä pikis edessä, joten niukka johtoasema vaihtui toiseen sijaan, Jaro Kinnunen kertasi.

– Ilman tehostinta ajaminen oli niin raskasta, että hävisimme 18 sekuntia Lindroosille. Myös laturin hihna petti lopussa.

Hyvästä suorituksesta ”palkintona” tiimin auto kutsuttiin jälkikatsastukseen. Siellä ilmeni rike tekniseen sääntöön liittyen, jonka vuoksi Kinnusen kilpailusuoritus hylättiin:

– Imujärjestelmä oli mitoiltaan kyllä oikeanlainen, mutta imusarja ei ollut riittävän tiivis, joka aiheutti hylkäyksen. Kyseessä ei ole vakava rike, mutta huolimattomuusvirhe menee meidän tiimin piikkiin.

– Surkea loppu erinomaisesti kulkeneelle kilpailulle. Kuljettajan roolissa toki ajattelen niin, että kilpailuni meni jo pilalle EK8:lla tulleen teknisen vian takia.

– Neljä pohja-aikaa olivat päätöskisan positiivinen juttu ja se, että ylsimme ensimmäistä kertaa tällä autolla voittokamppailuun, Jaro päätti.

Teksti: Jarno Saari

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste