Paljon autoja mukana
Kilpailuun ilmoittautui määräaikaan mennessä peräti 142 kilpailijaa.
Suomen rallisprint-kerma tavoittelee SM-pisteitä Jarkko Särkän, Ari Könösen, Jari Lamminsivun toimesta. Junnut ajavat K1 Katsastajat sarjan pisteistä ja historikin oman sarjansa pisteistä.
Rata on vaativa ja sprinttaiturit saavatkin kovan vastuksen rallihemmoista. Miten pärjää Jukka Tenho F-Cupin vuoden 2006 mestari Toni Kuhaselle ja tämän vuoden F-Cupin avauskisan voittaneelle Joonas Kolehmaiselle. Onnistuuko Pasi Törmä viemään tällä kertaa Jari Lamminsivun päänahan vai tekeekö sen lapsuuden maisemissaan ajava Jouko Karhumäki.
Onko Arolan Harrin aika ottaa ensimmäisen tärkeä voitto. Siinä paljon kysymyksiä, joihin saadaan vastaus ensi sunnuntaina.
Marko Tarkkala mukana Bemarilla
Ohoh. Juha Salmisen tapaan KTM:ltä Bemarille vuoden alussa siirtynyt enduron MM-hopeamitalisti Marko Tarkkala ajaa näytösajon 00 ja 0-auton välissä. Yksin Tarkkala ei ole mukana, vaan hänelle seuraa tekevät viime viikon loppuna enduron SM-avauksessa luokkavoittoihin yltäneet Petri Pohjamo ja Jari Mattila. Tule katsomaan millaisia loikkia endurohuiput esittävät.
Koko perheen tapahtuma
Yleisön pysäköintialue on juuri aivan kantatie 54:n vieressä, kuten myös varikko. Pysäköintialueelta on helppo siirtyä katsomaan varikolle kilpailijoita ja heidän ajokkejaan sekä tavata endurokuskeja. Parkkipaikalta näkee maaliin tulon. Eikä sieltä ole pitkää matkaa millekään kohtaa rataa. Eli kilpailu sopii erinomaisesti myös lapsiperheille.
Osanottajaluettelon löydät tästä www.netikka.net/oopsware.
Tervetuloa Lopelle nauttimaan nelipyöräisten ja kaksipyöräisten vauhdista sekä viettämään mukavaa sunnuntai-iltapäivää.
Lopen UA
Jorma Mikkola
tiedottaja
0500 490 812
jorma.mikkola(at)hanaa.fi