RX Masters -kilpailussa ajettiin kolme alkuerää, joiden tulosten perusteella kuljettajat jaettiin finaaleihin. Kalliokosken Ford Fiesta toimi kuin kello, alahärmäläinen voitti jokaisen alkuerän, ja ansaitsi paikan finaalin eturiviin paalupaikalle. 

– Alkuerissä kaikki toimi, haettiin koko ajan parempia säätöjä ja saatiin niitä vähän parannettua, mutta ei riittävästi. Auto tuntui liukkaalta koko päivän. Oli haastavaa ajaa, mutta pysyin kärjessä, Kalliokoski kertaa. 

Finaalissa Kalliokoski onnistui nousemaan lähdöstä kärkipaikalle, mutta taistelu voitosta kävi kuumana. Viereltä lähtenyt Haapamäki sai hyvän lähdön, ja haastoi mestaria, mutta Kalliokoski piti Fiestansa keulilla koko päälähdön ajan, ja otti voiton. 

– Sain vähän huonon startin, mentiin Henkan kanssa rinnakkain ekaan kurviin, mulla oli sisäpuoli niin pääsin sen avulla kärkeen. Ensimmäinen kierros mentiin aika peräkkäin, seuraavilla sain tehtyä eroa, jokerin otin viimeisellä ja tulin muutamaa sekuntia ennen maaliin.

AL-Härmää edustavan Kalliokosken kalenteriin kuuluu tällä kaudella RX Masters -konseptin neljä kilpailua, sekä tulevana viikonloppuna, 27.-28.5. ajettava kansainvälinen RallyX -kilpailu Kouvolassa. 

– Honkajoen jäljiltä auto on nyt huollettu tarkasti, laitettiin uusi kytkin ja tehtiin perus huollot öljynvaihtoineen. Iskarit vielä vaihdetaan, kokeillaan jos saadaan paremmin pitoa, toki Tykkimäen radan sora on aivan erilaista kuin Honkajoella. Mastersin voitto antoi hyvät eväät Kouvolan kisaan, sieltä haetaan paikkaa palkintokorokkeelta, auton kimpusta tavoitettu Kalliokoski päättää. 

RX Masters Honkajoki 21.5.2023 finaali

1) Jere Kalliokoski 3.11,637
2) Henri Haapamäki +2,453
3) Jari Tuuri +6,340
4) Edijs Oss +7,564
5) Janne Rinta-Kauhajärvi +12,738
6) Kari Irri +13,441

21.05.2023 RX MASTERS HONKAJOKI VIRALLISET TULOKSET (padlet.com)
Jere Kalliokoski RX
RX Masters – RX Masters on SM-sarjan rinnalle tullut kansallista kisoista koostuva sarja
RallyX
RallyX Kouvola Finland

Kuva Tonigraphs / Toni Ollikainen, teksti Toni Lönroos.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste