Kalliokoski sai kilpailuun hyvän alun, ensimmäisestä erästä tuli selkeä voitto. Toisessa erässä kaikki ei sujunutkaan suunnitelmien mukaan, kilpakumppanin keskelle rataa jäänyt auto hidasti menoa, ja tuloksena oli toiseksi paras aika. Kolmannessa erässä tuloksena oli väärän rengasvalinnan seurauksena vasta viides sija.
– Kolmas erä oli oma töppi. Valitsin puolimärälle radalle slicksit, kun olisi pitänyt laittaa sadekelit renkaat alle. Toisessa erässä olin ykkösenä, mutta hidastin aika paljon kun Liimataisen (Mika) auto oli keskellä rataa, putosin siinä toiseksi. Ensimmäinen erä oli ihan puhdas veto, ei ongelmia, Kalliokoski paketoi alkuerät.
Kalliokosken ja tiimin kausi on sujunut lähes ongelmitta, mutta juuri ennen semifinaalia tuli jobinpostia, auton lämmöt nousivat aivan liian korkeiksi.
– Lämmittelin jarruja ennen semiä, kun yhtäkkiä lämmöt nousivat lähes kahteensataan. Vika oli veden lämpöä mittavassa anturissa joka näytti mitä sattui, ja aiheutti sen, että moottorin suojaohjelma meni päälle.
Semifinaalista Kalliokoski selvitti kuitenkin tiensä finaaliin, ja otti sieltä kauden neljännen voiton.
– Pääsin starttaamaan paalupaikalta finaaliin, ja tiesin, ettei suojaohjelma vaikuta viivalta lähtemiseen. Finaali sujui hyvin ja pystyin pitämään kilpakumppanit takana, mutta töitä sai kyllä tehdä. Iso kiitos koko tiimille ja yhteistyökumppaneille, teidän kanssa tämä tehtiin. Oli mukava kruunata hieno kausi vielä viimeisen kilpailun voitolla, AL-Härmää edustava Kalliokoski päättää.
Tulokset:
1) Jere Kalliokoski 3:20,640 s
2) Henri Haapamäki +2.468 s
3) Rasmus Tuominen +3.798 s
Kaikki tulokset täällä.
Sarjatilanne 5/5
1) Jere Kalliokoski 119p
2) Mika Liimatainen 87p
3) Henri Haapamäki 81p
Kuvat Toni Ollikainen/Tonigraphs
Teksti Toni Lönroos