Pensas kilpaili Kauhavalla kauden kolmannessa SM-osakilpailussa juuri ennen kisaa Pensas Racingille hankitulla Renault Megane Coupella. Viimeinen testi tiimin kakkosautolla oli sujunut moitteetta. Kaikki piti olla kunnossa ja kuljettaja tähtäsi kauden parhaaseen tulokseen.
– Ensimmäinen kierros lähti mukavasti matkaan, mutta sitten paukahti vetoakseli hajalle. Rikkoutunut tumppi irtosi laatikon päästä ja siinä lensivät öljyt kuuman koneen päälle. Öljystä syttynyt tulipalo jouduttiin tukahduttamaan sammuttimella, kertasi Pensas.
Uusi vetoakseli löysi paikkansa ennen toisen kierroksen alkua, kun pahimmat sammuttimen töhnät oli puhdistettu konehuoneesta, ei muuta kuin uudelleen viivalle.
– Kaikki meni hyvin siihen saakka kun nostin kytkintä lähtövaloissa. Kone alkoi pröpeltää ja auto liikkui hiipien eteenpäin. Siinä kului useampi sekunti ennen kuin kone alkoi vetää kunnolla. Peli oli siinä vaiheessa pelattu naapurin pussiin. Oli pikkuisen vaikea keskittyä kolmen kilometrin vetoon kun tiesin, ettei kärkeen ollut enää mitään senssejä, Pensas tuskaili.
Syytä koneen käyntiongelmiin ei heti kisan jälkeen pystytty paikantamaan. Yhtenä mahdollisuutena huoltomiehet pitivät tulipalon sammuttamisessa käytettyä jauhoa.
– Mestaruuden tavoittelu tältä kaudelta oli nyt siinä. Mahdollisuudet muihin mitaleihin on vielä olemassa, mutta himmeänkin saalistaminen on tuskainen paikka. Seuraava osakilpailu Raahessa jää väliin. Olen silloin kiinni armeijan leivissä Kajaanissa. Kaikki jää syksyn sorakisojen varaan, tilitti V1600-luokan pisteissä kolmanneksi pudonnut laihialainen.
Pensas Racingin miehistö nähdään sorapinnalla vielä ennen syyskauden SM-rallisprinttejä, mutta missä, se selviää myöhemmin.
Teksti: JiiVee Korpela