Pensas ajoi kausien aikana 60 rallisprinttiä ja sai tuloksen jokaisesta kilpailusta.

Pensas aloitti nuorten sarjan kilpailut kaudella 2014. Kisapirssinä oli silloin ja on ollut sen jälkeenkin kaikissa rallisprinteissä oranssin värinen V1600-luokan Renault Megane. Rallisprintin asfalttisarjasta Future Cupista Pensas kaappasi heti ensimmäisellä kaudellaan pronssimitalin. Seuraavat kaksi kautta Future Cupin nuorten luokassa päättyi Pensaan mestaruusjuhliin.

Rallisprintin SM-sarjan nuorten luokan puolella Pensas ajoi ensimmäisen täyden kauden vuoden 2015 SM-sarjassa. Ensimmäinen kausi oli pronssimitalin arvoinen. Viime vuosi ja tämä kausi päättyivät Pensaan mestaruusjuhliin. Tämän kauden mestaruus varmistui jo ennen kauden viimeistä osakilpailua.

– Ei noihin tuloksiin olisi ollut mahdollisuutta ilman teknisesti luotettavaa autoa. Rallisprintit ovat sujuneet auton osalta lähes ilman ongelmia. Vastaavasti sitten rallin puolella eri autolla ajettuna on ollut heikompi menestys paljolti teknisten vikojen vuoksi, Pensas kertoo.

Vakuuttava tilasto

Kun Future Cupissa ajettiin pelkästään asfaltilla, niin SM-sarjan kilpailuissa alustana oli lumi/jää, asfaltti ja sora, kauden aikana kaksi kisaa jokaisella pinnalla. Pensaan menestys sekä Future Cupissa, että SM-sarjassa osoittaa nuoren miehen taipumista hienosti kaikille ajettaville pinnoille.

Ajamistaan 60 rallisprintistä Pensas on ollut luokkansa nopein 30 kertaa ja palkintopallille nuorimies on noussut 56 kertaa. Vain neljässä rallisprintissä laihialainen on ollut pytynjaossa katsojan roolissa. Rallisprinttien lisäksi laihialainen on ehtinyt viime kaudesta alkaen kurvailla 14 rallia ja kaksi seurakilpailua.

Ralleissa Pensas on noussut palkintopallille kolme kertaa. Viime vuonna sijoitus nuorten Cup-sarjassa oli viides. Tänä vuonna sijoitus oli 11, kun viidestä osakilpailusta vain kahdesta kertyi pisteitä. Yksi keskeytys meni kuljettajan piikkiin ja kaksi muuta tekniseen vikaan.

Nuottirallissa osui

Kauden viimeisessä SM-rallisprintissä Pensas testasi vauhtinsa miesten sarjassa ja sijoittui Huittisten nopealla kylätiellä luokkansa toiseksi.

Nuorten luokan kilpailut Pensas hyvästeli lokakuun lopulla Laukaan rallissa. Siellä nuoret pääsivät ensimmäistä kertaa ajamamaan nuoteista. Viiden erikoiskokeen rallissa Pensas päästeli kahdet pohja-ajat ja sijoittui nuorten nuottiluokan toiseksi.

– Laukaalla auton kanssa ei ollut mitään ongelmia. Se kisa meni hienosti varmalla ajolla nuottien mukaan ilman mitään riskejä, valaisi vakiokartturinsa jyväskyläläisen Mikko Pajusen kanssa pytyt pokannut Pensas.

Tuore ajokortti taskussaan Pensas siirtyy ensi kaudella uusien haasteiden pariin. Kuka on se nuoren luokan kuljettaja, joka rikkoo laihialaisen ennätykset?

Teksti: Pensas Racing / JiiVee Korpela

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste