Super1600-luokassa ajettiin Latvian osakilpailussa lauantaina vapaat harjoitukset, sekä kolme ensimmäistä alkuerää. Sunnuntain ohjelmassa olivat puolestaan neljäs ja viimeinen alkuerä, semifinaali, sekä finaali. Lauantai-aamuna ajetut vapaat harjoitukset olivat Jesse Kalliolle, 19, erittäin tärkeät, ajoihan nuorukainen nyt ensimmäiset metrinsä Bikerniekin radalla, Latvian Riiassa.

– Oli siinä hieman tekemistä. Haastava rata ja mutkat on tosi hankala saada alkuun osumaan. Ennen ensimmäistä alkuerää sitten mietittiin ja saatiin asioita paremmaksi, Kallio kertasi viikonlopun alkuvaiheita.

Viikonloppuna kaikissa luokissa radan ensimmäinen ja toinen mutka tuottivat runsaasti kolareita ja pyörähdyksiä ja niistä myös Kallio sai ensimmäisen alkuerän startin jälkeen oman osuutensa.

– Pääsin startin jälkeen ensimmäiseen mutkaan toisena, mutta toiseen mutkaan tuli iskua kilpakumppanilta. Siinä pyörittiin, ei pyörähdetty ympäri, mutta sen verran, että putosin viimeksi, Kallio harmitteli.

Hetkeä myöhemmin Kallio sai kokea kilpakumppanin toimesta ikävän tempun.

– Kolmannen kierroksen viimeisen mutkan ulostulossa (Pavel) Vimmer tuli lisälenkiltä ja ajoi ihan surutta päin. Pyörähdin ympäri ja putosin taas viimeiseksi. Iskari meni rikki ja taka-akseli vääntyi. Ei siinä ollut enää mitään muuta tehtävissä, kuin nilkuttaa maaliin asti, sijalle 20. ensimmäisen alkuerän kokonaistuloksissa päätynyt Kallio pyöritteli päätään.

Toinen alkuerä toi yhdeksännen sijan ja kolmannessa alkuerässä sijoitus oli seitsemäs. Toisessa alkuerässä Kallio esitteli runsaspäiselle yleisölle komean ohituksen, kun taas kolmannessa alkuerässä riitti jälleen ohjelmaa.

– Pääsin startista toiseksi ja lähdin hiillostamaan kärjessä ajavaa. Kun päätin mennä lisälenkille, niin kärkikaveri päättikin lopulta koukata minun eteen. No sitten se ja normirataa ajanut toinen kuljettaja kilkkasi toisensa ja pääsin kuittaamaan ohi lähtövoittoon, Kallio kertasi.

Ennen sunnuntai-aamun viimeistä alkuerää Kallio oli sijalla 10. Onnistuminen viimeisessä alkuerässä, viidenneksi nopein aika, nosti sijoituksen alkuerätuloksissa kahdeksanneksi, mikä toi semifinaaliin toisen rivin lähtöpaikan.

– Koitin ihan kaikkeni siinä viimeisessä alkuerässä, että pystyisin nousemaan mahdollisimman paljon vielä ylöspäin. Kakkosrivin lähtöpaikka kun tuli semifinaaliin, niin se helpotti tietysti tilannetta.

Kallion osalta semifinaalilähtö ratkesi käytännössä jo heti startin jälkeen ensimmäisessä mutkassa, missä jälleen kerran rytisi, mutta tällä kertaa Kallio pääsi tilanteesta jatkoon ehjin nahoin. Erot venähtivät takana tuleviin sen verran suureksi, että ilman ajovirhettä tai auton tekniikkamurheita ruutulipulla odottaisi finaalipaikka.

– Ilman riskejä vain ajettiin maaliin, kun takanakaan ei ollut ketään lähellä ja renkaita säästettiin siinä samalla, toiseksi ajanut Kallio kuvaili.

Finaalipaikka oli Kalliolle seitsemännessä kilpailussa kolmas ja nyt tullut neljäs sija sivuaa uran toiseksi parasta EM-sijoitusta. Kallion EM-debyytti syksyllä 2016 Espanjan Barcelonassa kun toi myös neljännen sijan. Ja se paras tulos tietenkin on viime kesäkuussa Norjasta tullut voitto.

– Yritin finaalissa saada hyvän startin ja sitä kautta päästä metsästämään sitä “podiumia”. Ei se paljosta jäänyt kiinni. Itsestäni ja autostani otin kyllä kaiken irti. Maaliviivan kun ylitin, niin täytyy myöntää, että harmitti, kun se palkintosijoitus jäi niin lähelle. Mutta jälkikäteen kun miettii, niin tyytyväinen pitää olla tähän tulokseen, Kallio viittasi lauantain tapahtumiin.

Suomalaisten “kotikilpailuksikin” rallicrossin arvosarjoissa kutsuttu Latvian kilpailu maistui Kalliolle.

– Olihan se hienoa, kun tuli suomalaisia koko ajan varikolla juttelemaan ja katsomot oli täynnä ihmisiä. Hieno kilpailu olla jo pelkästään mukana. Järjestelyt toimi loistavasti ja rento fiilis kaikin puolin, Kallio kehui.

Super1600-luokan kuudes ja samalla kauden viimeinen osakilpailu ajetaan Saksassa 13.-14. lokakuuta. Sitä ennen Kallio kilpailee tulevana viikonloppuna rallicrossin FinRX-sarjan osakilpailussa Hyvinkäällä Tuomas Venäläisen Datsunilla.

Super1600-luokan Latvian finaalin tulokset

1) Rokas Baciuska (LTU) 5.23,647

2) Aydar Nuriev (RUS) 5.27,907

3) Josef Susta (CZE) 5.29,468

4) Jesse Kallio 5.30,501

5) Zsolt Szijj-Jolly (HUN) 5.33,496

6) Gergely Marton (HUN) 6.21,130

Pistetilanne 5/6 osakilpailua

1) Rokas Baciuska (LTU) 116

2) Aydar Nuriev (RUS) 108

3) Artis Baumanis (LAT) 104

4) Gergely Marton (HUN) 87

5) Jesse Kallio 68

6) Josef Susta (CZE) 68

7) Espen Isaksaetre (NOR) 55

8) Jimmy Terpereau (FRA) 55

9) Maximilien Eveno (FRA) 49

10) Marius Bermingrud (NOR) 47

Teksti: Jari Hotti, Jesse Kallio Racingin tiedottaja

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste