Rallicrossin MM-sarjan yhteydessä ajettavan RX2-sarjan kauden avausosakilpailu ajettiin viime viikonloppuna Barcelonassa, Espanjassa. Jesse Kalliolle, 19, nyt ajettu kilpailu oli ensimmäinen tässä luokassa ja kaiken lisäksi rallicrossin EM-sarjan Super1600-luokan viime kauden pistekuutonen kilpaili nyt ensimmäistä kertaa urallaan nelivetokalustolla.
Kallion debyytti kovatasoisessa sarjassa oli onnistunut ja tuloksena oli lähes sensaatiomainen kolmas sija.
– Tosi tyytyväinen pitää olla! Palkintosijoitus oli tavoitteena ja se toteutui, Kallio iloitsi tuoreeltaan kilpailun jälkeen.
Barcelonassa Kallio ajoi kolmessa alkuerässä, semifinaalissa sekä finaalissa hallitsevaa mestaria ja tallikaveriaan Oliver Erikssonia vastaan ja ruotsalainen oli niissä kaikissa edellä, mutta erot eivät olleet suuret. Voidaankin sanoa, että huolimatta vähäisestä kokemuksestaan tässä luokassa, ei mestari ole vauhdillisesti kaukana Kalliosta.
– Ei ole kaukana. Ja tiedän, että oma vauhti tulee parantumaan vielä tästä, kun vain saan lisää kokemusta ja lisää kierroksia. Varmasti tulee jatkossa vieläkin tiukempaa. Voittoa lähdetään tavoittelemaan seuraavaksi, kovaa itseluottamusta uhkuva Kallio paalutti.
Heti kärkipään vauhdissa
Jo lauantaina ajetut vapaat harjoitukset osoittivat sen, että vaikka Kallion kierrosmäärä uudella autolla jäikin talven ja kevään aikana varsin vähiin, niin vauhtia Barcelonan radalla aina kärkitaisteluun asti kyllä löytyy. Kallio ajoi 12 kierrosta ja kellotti kolmanneksi nopeimman kierrosajan.
– Hyvä aika heti alkuun antoi hyvän itseluottamuksen ja sen fiiliksen, että tästä viikonlopusta tulee hyvä. Taisin olla ainoa, joka ajoi tässä luokassa ensimmäistä kilpailua. Muilla oli jo aiempaa kokemusta. Pystyin heti näyttämään muille, että vauhtia löytyy. Se toi hyvän fiiliksen, Kallio korosti.
Kallion hyvät esitykset saivat jatkoa lauantaina ajetuissa kahdessa ensimmäisessä alkuerävaiheessa, joissa molemmissa hän kirjautti toiseksi nopeimman ajan. Edelle ehti vain Oliver Eriksson. Kalliota ei hyvä alku yllättänyt.
– Tiesin, että vauhti riittää. Tottakai, olihan siinä paljon uusia elementtejä mukana, kun oli muut autot vierellä. Ensimmäisessä alkuerässä voitin oman lähtöni, tuli puhdas hyvä ajo ja sitä kautta hyvä aika. Toinen erä, oltiin Erikssonin kanssa samassa lähdössä. Tiesi, että kun perässä pysyy, niin aika tulee olemaan hyvä ja niin myös tapahtui. Lauantai oli kyllä kaikin puolin todella hyvä päivä.

Jesse Kallio oli vauhdissa heti alusta alkaen. Kuva: Jakub Nitka / OMSE.
“Oli kyllä Gundersinilta puupäinen temppu”
Ensimmäiset vastoinkäymiset Kalliolla osuivat sunnuntaiaamuun ja kolmanteen alkuerälähtöön. Ykkös- ja kakkosruudusta startanneet Eriksson ja Kallio saivat lähtösuoralla haasteen kolmosruudusta startanneelta Ben-Philip Gundersenilta, jonka työntämisen seurauksena sekä Eriksson että Kallio ajautuivat ulos radalta. Eriksson pääsi maaliin, Kallio ei. Gundersen voitti lähdön, mutta myöhemmin hänen suorituksensa hylättiin.
– Siinä ei ollut minulla eikä Erikssonilla paljon tekemistä. Gundersen painoi meidät ekan mutkan sisävalliin ja siihen meni molempien lähtö piloille. Oli kyllä Gundersinilta puupäinen temppu! Ei siinä ollut mitään tehtävissä, painoin jarrut pohjaan ja törmäsin sitten Erikssonin perään. Sen seurauksena auton etupäästä meni tukivartta, “vetaria” ja muuta, Kallio sanoi.
Varikolla Olsbergs MSE -tallin mekaanikot tekivät hienoa työtä saaden Kallion auton kuntoon ennen neljättä ja viimeistä alkuerälähtöä, missä Kallio oli neljänneksi nopein. Alkuerien kokonaistuloksissa sijoitus oli kolmas ja se tiesi eturivin lähtöpaikkaa semifinaaliin paalupaikalta startanneen Erikssonin vierestä.
– Puhtaasti ensimmäisestä mutkasta läpi ja pysyin hyvin Erikssonin kyydissä mukana. Ei tainnut olla kuin sekunti maalissa eroa. Näki, että kyyti oli hyvää, kuitenkin kuuden kierroksen aikana vain sekunti eroa. Puhdas ajo, Kallio kommentoi semifinaalilähtöään.
Semifinaalilähdön toinen sija tiesi finaaliin toisen lähtörivin lähtöpaikkaa. Eturivistä starttasivat Kallion tallikaverit Eriksson sekä Fraser McConnell. Kallion vierestä kilpailun aloitti puolestaan Vasiliy Gryazin. Kolmannessa rivissä olivat Sami-Matti Trogen sekä Damien Meunier.
Eriksson otti startin ja ensimmäisen mutkan jälkeen johtopaikan haltuunsa, kun taas Kallio kävi kovaa taistelua kakkossijasta McConnellia vastaan. Kun jamaikalainen onnistui säilyttämään paikkansa toisena, päätti Kallio suorittaa lisälenkin välittömästi ensimmäisellä kierroksella. Sen jälkeen edessä oli muutaman kierroksen verran ajelua yksin ja tehtävä oli tässä kohtaa selvä.
– Lisälenkin jälkeen piti vain yrittää ajaa kovia kierrosaikoja. Sain sitten edellä ajaneen kiinni ja siinä ehkä vähän meni aikaa, Kallio kommentoi tilannetta, kun hän nousi neljäntenä ajaneen Meunierin kantaan.
Meunier sekä Gryazin menivät Kallion edestä pois lisälenkille toiseksi viimeisellä kierroksella ja Kallio nousi kolmanneksi. Kun toisena ajanut McConnell suoritti lisälenkkinsä viimeisellä kierroksella, niin palatessaan radalle hän tuli Kallion rinnalle ja tallikaverukset kävivät huikean kaksintaistelun kakkossijasta.
– McConnell tuli ulkokautta kovempaa, koska lisälenkiltä tullessaan vauhti oli hänellä parempi. Molemmat mentiin vähän myöhäisellä jarrutuksella seuraavaan mutkaan ja liuttiin siinä rinnakkain. McConnell pääsi sitten seuraavaan mutkaan sisälle ja oli pakko ottaa hänen perään. Hienoa ja rehtiä taistelua, oli todella nautinnollista vetää tuollaista kovaa kilpailua, 0,3 sekunnin erolla kolmanneksi jäänyt Kallio hehkutti.
Olsbergs MSE kirjautti kilpailusta kolmen kuljettajansa voimin komean kolmoisvoiton, joten selvää oli, että varikolla ruotsalaistallin pilttuussa ilo oli kilpailun jälkeen ylimmillään.
– Ei olisi voinut paremmin mennä. Moneen kertaan katsottiin kilpailun kohokohtia uudestaan ja naurettiin. Tosi hieno fiilis olla mukana, Kallio sanoi.
Trogen sijoittui neljänneksi.
RX2-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Spa’n radalla Belgiassa 11.-12. toukokuuta.

Jesse Kallio pääsi nautiskelemaan kuohujuomasta palkintokorokkeelle. Kuva: Jakub Nitka / OMSE.
Barcelonan finaalin tulokset
1) Oliver Eriksson (SWE) 4.51,495
2) Fraser McConnell (JAM) 4.54,535
3) Jesse Kallio 4.54,892
4) Sami-Matti Trogen 4.55,550
5) Vasiliy Gryazin (RUS) 4.56,619
6) Damien Meunier (FRA) 4.57,989
Pistetilanne 1/7 osakilpailua
1) Oliver Eriksson (SWE) 30
2) Fraser McConnell (JAM) 26
3) Jesse Kallio 23
4) Vasiliy Gryazin (RUS) 20
5) Sami-Matti Trogen 19
6) Damien Meunier (FRA) 16
RX2 International kilpailukalenteri 2019
11.05.-12.05. Spa, Belgia
25.05.-26.05. Silverstone, Englanti
15.06.-16.06. Hell, Norja
06.07.-07.07. Höljes, Ruotsi
31.08.-01.09. Loheac, Ranska
09.11.-10.11. Kapkaupunki, Etelä-Afrikka
Teksti: Jari Hotti, Jesse Kallio Racingin tiedottaja.