Jesse Kallio, 19, oli avannut kautensa hänelle uudessa luokassa ja uudessa tallissa hienolla kolmossijalla kaksi viikkoa sitten Espanjan Barcelonassa, eikä vauhti hidastunut kauden toisessa osakilpailussakaan, kun karavaani taisteli pisteistä viime viikonloppuna Span radalla Belgiassa. Kallio kirjautti alkueristä korkeimmat pisteet, voitti oman semifinaalilähtönsä ja oli finaalissa niukasti toinen.
– Täytyy olla kyllä tosi tyytyväinen. Taas otettiin yksi steppi eteenpäin Barcelonan kilpailusta ja saatiin hyvät pisteet sarjan kannalta. Kaikki alkuerät oli tasaisia tuloksia, kaksi ykkössijaa ja kaksi toista sijaa. Ajo oli hyvinkin virheetöntä, ei isoja virheitä ja vauhti oli hyvällä tasolla koko viikonlopun ajan. Sen kruununa alkuerävaiheen voitto, Kallio kommentoi Span viikonlopun jälkeen.
Kallio löysi hyvän vauhdin uudella radalla jo heti lauantai-aamun harjoituksissa ja hyvä vauhti jatkui myös ensimmäisessä alkuerässä, mistä tuusulalainen kellotti ylivoimaisesti nopeimman ajan. Tallikaveri ja RX2-luokan hallitseva mestari Oliver Eriksson hävisi peräti 1,4 sekuntia. Kun toisesta alkuerästä tuloksena oli toiseksi nopein aika, niin yötauolle poistuttiin suomalaisen johtaessa alkueräpisteissä.
Sunnuntaina ohjelmassa olivat viimeiset kaksi alkuerää ja koska lauantain jälkeen Kallion ero esimerkiksi kolmanteen sijaan oli jo sen verran hyvä, niin sunnuntaina riitti lähinnä vain perusvarma suoritus pitämään asemat kahden kärjessä ja sitä kautta tuomaan semifinaalilähtöön paalupaikan. Kallio ei kuitenkaan mitään perusvarmoja suorituksia miettinyt, vaan ajoi toistamiseen viikonlopun aikana nopeimman alkueräajan ja päivän toisesta alkuerästä tuli toinen sija.
– Tietysti päällimmäisenä oli sunnuntaihin lähdettäessä mielessä, että ei tarvitse mitään riskejä ottaa. Ajetaan vain järkevästi ja se toimi hyvin, ylivoimaisella 18 pisteen erolla alkuerävaiheen nimiinsä lopulta vienyt Kallio korosti.
Semifinaalilähdössä Kallio jatkoi hienoja esityksiään ajamalla voittoon lähes kahden sekunnin turvin. Finaalissa Kallio sai paalupaikalta hyvän startin, mutta viereltä matkaan lähtenyt Eriksson kuitenkin kuittasi ensimmäiseen mutkaan ykkösenä.
– Oli selvää, että ykkösradalta ensimmäinen mutka on tosi paljon tiukempi, kakkoselta pääsee paljon paremmin heittämään auton loivemmalla linjalla ensimmäiseen mutkaan. Ja kun toisella puolella on betonimuuri, niin siinä ei halua mitään tyhmää riskiä ottaa, auto jää muuten siihen. Mieluummin jarruttaa siihen toisen perään jos ei pääse kärkeen, Kallio kuvaili.
Varsin nopeasti tuli selväksi se, että kilpailun voitosta ajavat Eriksson ja Kallio, jotka kasvattivat takana tuleviin eroa kierros kierrokselta. Eriksson ei johtoasemassa virheitä tehnyt, eikä myöskään Kallio, joka antoi kovaa painetta ruotsalaiselle aina ruutulipulle asti. Maalissa eroa kaksikon välillä oli vain 0,4 sekuntia.
– Jokeritaktiikalla koitettiin pelata ohi. Tiukillehan se meni ja hienoa oli tietysti nähdä, että vauhti oli entisestään kasvanut ja pystyin olemaan jo lähempänä Oliveria. Joissain kohtaa minulla oli parempikin vauhti, Kallio arvioi.
Eriksson on nyt voittanut kauden molemmat finaalit ja Kallion saldo puolestaan on toinen ja kolmas sija. RX2-luokan pisteissä Erikssonin johto Kallioon nähden on yhdeksän pistettä ja siinä missä Eriksson lähti kauteen suurimpana mestarisuosikkina, on tulokaskauttaan ajava Kallio noussut heti kuin varkain aivan kuumimman kärjen tuntumaan. Kallio ei kuitenkaan halua puhua mestaruustaistelusta, vaan keskittyy tekemään parhaansa jokaisessa kilpailussa.
– Kilpailu ja lähtö kerrallaan mennään ja pyritään saamaan maksimitulos joka kilpailusta, Kallio painotti.
Span uusi rallicross-rata keräsi laajalti kehuja kuljettajilta ja näihin kehujiin yhtyi myös Kallio.
– Rata on hyvä profiililtaan, tosi makea ja stadionmainen. Mutta hieman on soraosuuksien kanssa ongelmia, niihin tulee aika rajua röykkyä. Siellä saa olla tosi tarkkana, Kallio sanoi sateisen lauantain jälkeen.
Sunnuntaina Spassa päästiin ajamaan aurinkoisessa säässä ja kuivalla radalla, eikä soraosuuksilla koettu enää lauantain kaltaisia ongelmia.
– Kyllä se oli jo parempi tänään sunnuntaina, olivat tehneet töitä sen eteen ja nyt se oli jo paremmin ajettava. Varmaan näytti televisiossa ja katsojille paikan päällä makealta, kun paiskottiin menemään, Kallio hehkutti lopuksi Span radan viimeistä ovaalimaista kaarretta, missä todellakin sunnuntaina sora lensi ja komeasti.
RX2-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Silverstonen radalla Englannissa 25.-26. toukokuuta.
Span finaalin tulokset
1) Oliver Eriksson (SWE) 3.36,590
2) Jesse Kallio 3.36,989
3) Ben-Philip Gundersen (NOR) 3.40,007
4) Sami-Matti Trogen 3.42,805
5) Fraser McConnell (JAM) 3.42,868
6) William Nilsson (SWE) 3.43,385
Pistetilanne 2/7 osakilpailua
1) Oliver Eriksson (SWE) 59
2) Fraser McConnell (JAM) 50
3) Jesse Kallio 46
4) Sami-Matti Trogen 36
5) Vasiliy Gryazin (RUS) 34
6) Ben-Philip Gundersen (NOR) 27
Teksti: Jari Hotti, Jesse Kallio Racingin tiedottaja