Kallio ja kartanlukija Jussi Lindberg aloittivat SM2-luokassa räväkästi ja olivat alkupätkillä toisena. EK5:lla spinnaus maksoi aikaa 10 sekuntia, jonka myötä sijoitus putosi neljänneksi.

– Oltiin edelleen hyvin kärkitaistelussa mukana, ja kisan toisella puoliskolla sadekeli tarjosi kaikille suuret haasteet. Ajo sujui liukkaissa olosuhteissa ja noustiin takaisin kakkospaikalle, Jesse kertasi.

EK9:llä pohja-ajan kirjannut Kallion autokunta koki heti seuraavalla pätkällä kovia:

– Ajourat olivat täynnä vettä ja pito lähes olematonta. Hitaassa mutkassa perä lähti vesipatjan päälle ja pyörähdettiin tiellä lähes 360 astetta. Liuku jatkui yhden talon pihapiiriin, jossa auto jäi kannon päälle pohjasta kiinni.

– Siinä menetettiin paljon aikaa, kun paikalla oli vain talon omistaja, joka lopulta vetäisi meidät takaisin tielle traktorin voimin!

Jesse Kallion osalta rallin loppuosan vaikeudet kruunasi viimeisellä pätkällä 180 kilometrin tuntivauhdissa räjähtänyt rengas. Mystistä on, miksi rengas hajosi, sillä osumaa ei tullut mihinkään.  Onneksi se sattui pitkällä suoralla ja ilman isompia haavereita säästyttiin.

– Olipa kyllä vaikea kisa, mutta näitä sattumuksia tulee välillä, kun täysillä ajetaan kilpaa. Kulunut kausi oli kuitenkin hieno kokonaisuus. Mahtavia kokemuksia kertyi myös kahdesta MM-rallista ja menestystäkin tuli kiitettävästi, Jesse summasi.

– Nyt alkaa ensi kauden suunnittelu, kalusto todennäköisesti pysyy samana. Kiitos tuhannesti kaikille meidän matkassa mukana olleille tahoille. Tärkeitä auttajia ja tsemppaajia on paljon!

Kuva ja teksti Jarno Saari.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste