Alkuerissä Jesse Kallio, 20, ajoi kaikki mahdolliset sijoitukset kolmen ja kuuden väliltä. Lauantaina ajetut ensimmäinen ja toinen alkuerä toivat kolmannen ja neljännen sijan. Sunnuntain kolmas ja neljäs alkuerä kulkivat kuudenneksi ja viidenneksi nopeinta vauhtia. Alkuerien kokonaistuloksissa Kallion sijoitus oli neljäs.
– Hieman jäätiin ruuhkaan ja siinä kun joutuu taistelemaan, niin menee aikaa. Viimeisessä alkuerässä tuli kova osuma ensimmäisessä mutkassa ja siinä meni myös paljon aikaa ja lähtövoitto, Kallio kertasi kilpailun jälkeen sunnuntain kahta viimeistä alkuerää.
Semifinaalin Kallio hoiti tyylikkäästi ajamalla ruutulipulle toisena, mikä tarkoitti finaalissa lähtöpaikkaa toisesta rivistä. Kallio hyökkäsi heti startin jälkeen lisälenkille, ajoi sen jälkeen kovia kierrosaikoja, ja kun edeltä Marcus Höglund meni finaalin loppuvaiheessa lisälenkille, nousi Kallio kolmanneksi.
Kauden kaikki osakilpailut tähän mennessä voittanut Oliver Eriksson oli omaa luokkaansa, mutta toiseksi ajaneelle Ben-Philip Gundersenille Kallio ei hävinnyt lopulta kuin 0,7 sekuntia.
– Pääsin lisälenkille ensimmäisenä. Odotin, että Gundersen lähtee eturivistä lisälenkille, niin se ajolinja lisälenkille oli minulla sitten vähän siinä hakusessa. Siinä meni jonkin verran aikaa, Kallio harmitteli.
Kallio on sarjan hallitsevan mestarin ja tallikaveri Oliver Erikssonin ohella ainoa kuljettaja, joka on noussut tällä kaudella kaikissa neljässä osakilpailussa palkintopallille. Sanomattakin on selvää, että näissä kekkereissä ei palkintoseremonioihin pääse koskaan kyllästymään.
– Ei siihen kyllästy! On se aina kiva nostaa kädet ilmaan kilpailun jälkeen ja sampanja maistui hyvältä. Ja kyllähän “podium” aina maistuu hyvälle tälläisen ei-niin-helpon viikonlopun jälkeen. Voi sanoa, että oli vaikein viikonloppu tällä kaudella tähän mennessä. Jouduttiin taistelemaan paljon. Ei tullut tämä kolmas sija helpolla, Kallio korosti.
Samalla, kun voidaan laskea Kalliolla olevan palkintosijoituksia tässä vaiheessa kautta yhtä monta kuin ajettuja kilpailuja, on helppo myös todeta kauden puolivälissä, että tuusulalainen on onnistunut vakiinnuttamaan tulostasonsa aivan sarjan terävimpään kärkeen.
– Siihen pitää olla todella tyytyväinen, että on pystynyt olemaan jokaisessa kilpailussa palkintopallilla. Kuitenkin debyyttikausi minulle uudessa sarjassa, uudessa autossa, uudessa tallissa ja nelivetoautolla. Voitto vielä puuttuu, mutta on tässä vielä kilpailuja jäljellä. Uskon, että siihen vauhti riittää, kun saa vain kaiken osumaan kohdalleen, Kallio vakuuttaa.

Jesse Kallio (oik.) nousi tälläkin kertaa palkintokorokkeelle. Kuva: Jakub Nitka / OMSE.
RX2-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Ruotsin Höljesissä. Sitä ennen Kallio ehtii kuitenkin vaihtaa rallicrossin jokamiehenluokkaan, kun Hyvinkäällä ajetaan 29.-30. kesäkuuta lajin SM-kilpailut.
– Tulee hurjat kisat, osallistujia on mukana todella paljon. Valitettavasti ei saatu sitä autoa, millä piti alunperin lähteä. Tehtiin ihan uusi auto, mutta ei saatu sitä toimimaan kunnolla, niin lähdetään sitten vara-autolla. Mutta se on hyvä peli. Katsotaan, kaikki on mahdollista, kotirata ja kotikilpailu kuitenkin.
Norjan finaalin tulokset
1) Oliver Eriksson (SWE) 4.14,437
2) Ben-Philip Gundersen (NOR) 4.16,605
3) Jesse Kallio 4.17,307
4) Marcus Höglund (SWE) 4.18,763
5) Steven Volders (BEL) 4.20,261
6) Fraser McConnell (JAM) 4.20,550
Pistetilanne 4/7 osakilpailua
1) Oliver Eriksson (SWE) 119
2) Jesse Kallio 98
3) Fraser McConnell (JAM) 81
4) Ben-Philip Gundersen (NOR) 74
5) Sami-Matti Trogen 67
6) Vasiliy Gryazin (RUS) 55
RX2 International kilpailukalenteri 2019
06.07.-07.07. Höljes, Ruotsi
31.08.-01.09. Loheac, Ranska
09.11.-10.11. Kapkaupunki, Etelä-Afrikka
Teksti: Jari Hotti, Jesse Kallio Racingin tiedottaja.