Debyyttikauttaan RX2-sarjassa ajava Jesse Kallio lähtee hakemaan Silverstonesta kauden kolmatta palkintosijoitusta.

Siinä missä RX2-kauden avaus ajettiin Barcelonassa, Espanjassa radalla, missä Jesse Kallio, 19, oli aiemmin kilpaillut, niin kaksi viikkoa sitten vuorossa ollut Span rata Belgiassa oli kaikille sarjan kuljettajille uusi kokemus. Nyt kun rallicross-karavaani suunnistaa Englantiin ja Silverstoneen, niin suurimmalle osalle RX2-kuljettajista rata on tuttu viime vuoden kilpailusta, mutta Kalliolle ei, joten lähtötilanne on jälleen erilainen.

– En ole koskaan aikaisemmin edes käynyt Englannissa ja ensimmäistä kertaa kilpailen nyt Silverstonen radalla, eli siinä mielessä hieman altavastaajana lähdetään tulevaan kilpailuun. Koitetaan samalla tavalla saada rata nopeasti tutuksi kuin aiemminkin. En usko, että sen kanssa tulee olemaan mitään ongelmia, Kallio pohti kauden kolmannen osakilpailun lähestyessä.

Jos ei Span uudesta rallicross-radasta löytynyt aiemmin juurikaan minkäänlaista materiaalia muun muassa on board -videoiden osalta, niin viime vuonna MM-sarjassa ensimmäisen kerran mukana nähty Silverstonen rata on tässä suhteessa poikkeus. Kallio onkin katsonut juuri videoita ahkerasti parin viikon kilpailutauon aikana valmistautuessaan tulevaan kilpailuun.

– On siitä aina apua, kun tekee hieman ennakkotyötä. Aika tasaiselta radalta vaikuttaa ja yksi iso hyppyri. Ensimmäinen mutka on tosi tiukka ja siinä olevien rengaskasojen kanssa pitää olla tarkkana, Kallio arvioi lisäten vielä, että on hienoa päästä jälleen kerran kilpailemaan maineikkaalla kilparadalla, joita aiemmin on tullut katseltua lähinnä vain television kautta.

“Videosulkeisten” lisäksi Kallion kilpailutaukoon mahtui kilpailutoimintaa, tosin ei ratin takana, kun hän oli viime viikonloppuna Höljesissä, Ruotsissa RallyX Nordic -sarjan kauden avausosakilpailussa mukana Mikko Ikosen taustajoukoissa.

– “Apuspotterin” roolia ja autoakin tuli siinä ruuvattua. Kaikenlaista tuli tehtyä. Aina plussaa, kun saa olla kisoissa paikan päällä, vaikka ei itse ajaisikaan. Pelkästään katsomalla kilpailujakin voi kehittyä, kun miettii siinä, että mitä itse olisi tehnyt eri tilanteissa ja miksi toinen kilpailija teki mitä teki. Pystyy analysoimaan ja ottaa vaikutteita omaan ajamiseen, Kallio kuvailee.

Kallion debyyttikausi RX2-sarjassa on sujunut erinomaisesti. Kauden avauksessa Espanjassa tuusulalainen oli heti kolmas ja edellisessä osakilpailussa Belgiassa viikonloppu oli lähes täydellinen, kun kahden alkuerävoiton myötä tuli myös alkuerien kokonaisvoitto, semifinaalilähdön voitto, sekä finaalista kakkossija. Uran ensimmäinen RX2-voitto jäi vain vajaan puolen sekunnin päähän.

Kolmas sija, toinen sija, eli sen kuuluisan tasaisen taulukon matematiikalla kolmas kerta toden sanoo ja Silverstonessa päästään kuuntelemaan Maamme-laulua.

– Onhan sitä monet ympärillä puhunut, että kun on jo kolmas ja toinen sija, että mikäs se onkaan sitten seuraavana vuorossa, Kallio naurahtaa.

Alkukauden suoritusten perusteella Kallion kohdalla voidaan jo puhua täysin realistisesti voiton mahdollisuudesta, sen verran kovaa jälkeä on ruotsalaisen Olsbergs MSE -tallin nuori suomalaiskuljettaja kauden kahdessa ensimmäisessä osakilpailussa tehnyt. Tähän mennessä kahdessa ajetussa finaalissa edelle on ehtinyt vain tallikaveri ja sarjan hallitseva mestari Oliver Eriksson. Englannissa osat voivat jo kuitenkin vaihtua ja voitto onkin Kallion tavoitteena tulevana viikonloppuna.

– Kyllähän se tottakai on tavoitteena. Vaikka tosiaan olen vasta kaksi kilpailua ajanut, niin kun sitä näki, että voittoonkin on mahdollisuuksia, niin kyllä siihen pyritään. Ja tietysti aina kilpakuljettajana pyritään voittamaan, Kallio muistuttaa.

Silverstonessa lauantain ohjelmassa ovat ensimmäiset sekä toiset alkuerät. Sunnuntaina puolestaan ajetaan kolmannet ja neljännet alkuerät, semifinaalit sekä finaali. Alkueriä on mahdollista seurata suorina lähetyksinä RX2-sarjan virallisen Facebook-sivun kautta.

RX2-luokan pistetilanne 2/7 osakilpailua

1) Oliver Eriksson (SWE) 59

2) Jesse Kallio 50

3) Fraser McConnell (JAM) 46

4) Sami-Matti Trogen 36

5) Vasiliy Gryazin (RUS) 34

6) Ben-Philip Gundersen (NOR) 27

Kilpailukalenteri 2019

25.05.-26.05. Silverstone, Englanti

15.06.-16.06. Hell, Norja

06.07.-07.07. Höljes, Ruotsi

31.08.-01.09. Loheac, Ranska

09.11.-10.11. Kapkaupunki, Etelä-Afrikka

Teksti: Jari Hotti, Jesse Kallio Racingin tiedottaja.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste