– Hyvällä tärinällä on tutustuttu nelivetoisten kilpa-autojen maailmaan ja testikilometrejä on kertynyt jo mukavasti. Nyt täytyy vain pitää jalat maassa, että saisimme alkukaudelta napsittua mahdollisimman paljon pisteitä isojen poikien seassa.

Turusen puheista on aistittavissa, kuinka suurin odotus kohdistuu kevättalvelle. Silloin tapahtuu merkittäviä suomalaisessa rallimaailmassa, kun Suomeen odotetaan pohjoismaiden ensimmäistä R5-luokiteltua Hyndai i20 ralliautoa. Hyundai Motorsportin asiakaskäyttöön suunnattua autoa on ollut kehittämässä muun muassa Kevin Abbring, joka ajoi autolla debyyttivoiton Rallye du Varussa huimalla erolla muihin. Se kertoo potentiaalista, mitä autolta voidaan odottaa osaavissa käsissä. Suomessa huhupuheet ovat liittäneet Turusen osaavat kädet jo pitkään Hyundain ralliohjukseen, nyt ne realisoituvat ja mies voi myöntää tilanteen todeksi. Turunen istuu yhdessä kartanlukijansa Kari Kallion kanssa Rallybaron tiimille tilattuun autoon.

Ennen Hyundain käyttöönottoa Turunen taittaa matkaa Subaru Impreza WRX Sti -autolla. Tämä ei Turusen menestystavoitteita himmennä, Subarun iästä huolimatta ensituntuma on osoittanut kilpa-auton nopeaksi ja luotettavaksi. Turunen kokee sen palvelevan tarkoitustaan erinomaisesti kokemuksen ja pisteiden keräämisessä. Miehistön kausi kattaa kaikki seitsemän osakilpailua ja ensimmäinen koitos on napapiirillä Arctic Rallissa 26-28.1.2017.

Teksti: Jani Salonen

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste