Kilpailuun valmistautuminen enteilikin menestystä ja Turunen koki, että vikuriksi osoittautunut Citroen alkaisi sopia hänen käsiinsä.
– Kaikki oli juuri niin kohdillaan kuin nyt vain voi olla. Hyvät ennakkovalmistelut ja mahtavat kotitiet, lähtökohdat olivat loistavat. Sitä en sitten tiedä mitä tapahtui, se on täysin pimennossa.
Turusen puheista kuluu pettymys. Mies sijoittui SM3- luokassa kuudenneksi, kauas siitä tavoitteesta minkä itselleen asetti.
– Aamu alkoi ailahtelevasti, yritystä oli mutta virheitäkin tuli. Pahin sattui kolmosella, kun vedettiin risteys siiman alle ja jouduttiin peruuttelemaan takaisin. Jarrumerkkiä tuli aseteltua turhan tarkalle.
– Huollon jälkeen ajoon löytyi haluttu tarkkuus ja EK 4:n maalissa oli hyvät fiilikset, kovempaa en pystynyt näillä ranteilla ajamaan. Tunnelma kuitenkin latistui joka kerta, kun tulostaululle erehtyi vilkuilemaan. Ei vain riittänyt vauhti kärkeen ei sitten millään, Turunen sanailee pettyneenä.

“Tällä kertaa tulos oli tällainen ja kesäkauteen haetaan samaa asennetta, kuin Itäralliin lähtiessä oli”, lupailee Turunen. Kuva: Jani Salonen
Penkin alle valuneesta kilpailusta huolimatta Turunen löytää päivästä positiivisiakin asioita. Miehen mukaan hauskaakin reitillä oli ja kartturi Kallion naurahdukset hurjissa täys-yli-nypyn paikoissa kertoivat omaa kieltään. Ajamisesta nautittiin täysin palkein, eikä riskin ottoa vältelty.
– Hurjalla riskillä olisi voinut tavoitella parempaakin tulosta, mutta jo tälläkin ajolla sitä oli riittävästi mukana. Tällä kertaa tulos oli tällainen ja kesäkauteen haetaan samaa asennetta, kuin Itäralliin lähtiessä oli. Täysrähinällä kohti tulosta, päättää Turunen.
Teksti: Jani Salonen
Jesse Turunen lähtee kotiteilleen SM-Itärallissa täydellä rähinällä
Jesse Turunen tavoittelee Uudenkaupungin SM-rallista voittoa