Kovaa, mutta rehtiä kisaa käytiin myös Porsche GT3 -kuljettajien kesken. Jo perjantain aika-ajossa myrskyvaroituksen antanut Liettuan Jonas Gelžinis oli kisalähdöissäkin omaa luokkaansa. Britannian Porsche Carrera Cupissa ja erilaisissa kestävyyskisoissa kannuksensa hankkinut 29-vuotias kilpa-ajaja karkasi molemmissa kisalähdöissä omille teilleen jo ensimmäisten kierrosten aikana.
Muista palkintosijoista käytiin sitäkin tiukempaa kamppailua. Avauslähtöön viitosruudusta startannut Viron Raimo Kulli teki komean nousun kivuten kierros kierrokselta aina kakkospaikalle saakka. Jussi Kuusiniemi haastoi hetken, mutta malttoi sitten mielensä.
Kakkoslähdössä osat vaihtuivat. Kulli kiihdytti ensin karkuun, mutta Kuusiniemi lähestyi kierros kierrokselta nousten kisan loppuvaiheessa toiseksi.
Myös kärkikolmikon takana käytiin kovia taisteluja. Ensimmäisessä lähdössä Raimo Niemi nousi vahvalla ajolla neljänneksi ennen Jim Rautiaista ja Tommi Harua.
Ensimmäisen lähdön teknisten ongelmien takia keskeyttänyt Roope Rinne-Laturi haki kakkoslähdössä hyviä pisteitä heikoista lähtöasetelmista. Nousu pysähtyi viidennelle paikalle, kun hienoa viikonloppua ajanut Rautiainen pystyi puolustamaan kisan alussa hankkimaansa neljättä sijaa ruutulipulle saakka. Samassa ryppäässä sijoituksista kamppailivat myös Haru, Oliver Tiirmaa ja Ari Laivola. Vahoilla renkailla startannut Niemi jätettiin nyt tasaisessa kisassa yhdeksänneksi.
Gelžinis oli täydellisen kisaviikonlopun jälkeen pelkkää hymyä.
– Tämä oli todella hieno ja kiva kisaviikonloppu. Olen ajanut viimeksi Britanniassa viime syksynä ja tämä oli vasta ensimmäinen kilpailu tänä vuonna. Tämä oli samalla hyvä testi, sillä kilpailen kahden viikon kuluttua Liettuassa Palangan 1000 kilometrin kisassa. Olen voittanut sen kuudesti ja voittoa haetaan taas, Gelžinis suunnitteli.
Kuusiniemelle viikonloppu oli myös hyvä. Alla oli teknisten ongelmien takia epäonnistunut Ahveniston kisaviikonloppu, joten kolmas ja toinen sija tulivat tarpeeseen.
– Ensimmäisessä lähdössä ajattelin sarjapisteitä, enkä lähtenyt riskillä haastamaan Raimoa, Kuusiniemi totesi.
– Tällä radalla oli vaikea kolmoskategorian (vanhemmalla) autolla haastaa kunnolla, mutta tein sen, minkä pystyin. Mutkissa tämäkin auto on nopea, mutta suorilla tuli vähän eroa, Kuusiniemi pohti.
Teksti ja kuvat: Jari Kohonen