– Perjantaina ennen kilpailua ajoin testiä noin 4,6 kilometriä testiä Saxspeedin motorhomen ympärillä Jyväskylän Seppälänkankaalla. Uudessa ralliautossa oli todella paljon sulateltavaa johtuen pitkästä ohjauksesta, kytkimen käytöstä jokaisen vaihteen kohdalla ja jarrutehostimen aiheuttamista todella herkistä jarruista. Yön yli asioita sulateltuani starttasin viivalle kuitenkin rauhallisin mielin, kertoi Joni Mäkelä ensivaikutelmiaan uuden luokan ralliautosta jatkaen, – Itse kilpailu sujui erittäin positiivisissa merkeissä. Auton ajettavuus yllätti minut täydellisesti, ajettiinpa isolla tai pienellä rallipolulla. Välillä tuntui, että kuljettajalta loppui ennemmin kantti kuin autosta ajo-ominaisuudet. Coltilla pystyi melkein täysillä ajamaan kurviin kuin kurviin, sillä perä pysyi tiessä kiinni kuin pukka tukassa. Kuuden erikoiskokeen kokemuksella voin lämpimästi suositella kokeilemaan rallia Vakio-1600 autolla! Se yllätti minut täysin!


– Mitsu pelasi kuin kello, joskin ralliautomme oli vielä boksin ja pakoputken osalta vakio. Näiden muutosten jälkeen ja mahtavien ajo-ominaisuuksien myötä uskomme olevamme enemmän kuin vaikea voitettava, visioi Saxspeed ralli-insinööri Ari Saxberg jatkaen, – Joni ajoi kypsän ajon eikä lähtenyt hulluttelemaan Paasosen päänahkaa. Näin saimme arvokasta kokemusta ja todistusta siitä, kuinka etukäteen oli tiedossa, että luokan sisällä nähdään tiukkaa kilvanajoa. Näinhän siinä kävi, sillä ralliin osallistuneet kolme kilpailijaa vääntivät paremmuusjärjestyksestään tiukkaa vääntöä aina rallin viime metreille saakka.


Vakioluokasta ponnistus rallin maailmaan


Vakioluokka on erinomainen ja edullinen luokka aloittaa ralliin tutustuminen. Olet varmasti huomannut, ettei Sinun tarvitse itse rakentaa ralliautoa, vaan sen voi vuokrata varsin pienellä budjetilla. Kyläseppärallissa niin Jani Paasonen ja Joni Mäkelä ottivat kaksoisvoiton vuokraamillaan ralliautoilla.


– Kuulostaisi varmasti paljolta, jos koko viikonlopun rallipaketti maksaa noin 1500-2000 euroa, mutta ralliauton vuokrasta puhuttaessa se on todella pieni summa. Autojen painokertoimet ja suurinpiirtein saman suuruiset tehot tekevät kilpailusta jännittävää sekunttikamppailua, josta saimme esimakua Petäjäveden kilpailusta. Kun katselemme erikoiskoeaikoja, voidaan niiden menneen ristiin eri kuljettajien kesken, perusteli Saxspeed vuokraamisen järkevyyttä jatkaen, – Saxspeed, PrintSport ja Euroracing ovat todella tyytyväisiä debyyttirallista, jossa vuokra-auto ja kuljettaja toimivat erinomaisella tavalla tuoden palkintoja kotiin vietäväksi.


Saxspeed toivottaa lahjakasta joulua ja palkintorikasta uutta vuotta 2006!


Uusi vuosi ja uudet kujeet. Kuluneena kilpailukautena Saxspeed on menestyksekkästi vastannut sille asetettuihin tavoitteisiin. On aika kääntää lehti yrityksen historiassa, istahtaa hetkeksi alas ja nautiskella valkoisen pukin tuomista lahjoista. Saxspeed toivottaa asiakkailleen, yhteistyökumppaneilleen ja kaikille rallista kiinnostuneille ihmisille lahjakasta joulua ja palkintorikasta uutta vuotta 2006!


Lisätietoja löydät osoitteesta www.saxspeed.fi


Teksti: Jani Kekoni / Plopcrew Productions

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste