– Kerta kaikkiaan surullinen viikonvaihde. Ei ole olemassa sanoja, joilla voisimme kertoa miltä meistä tuntuu kun kaksi vauhtia rakastavaa moottoriurheilijaa on pysyvästi poissa, kertoi Saxspeedin Ari Saxberg vakavoituneena.
Vaikka turvavarusteet ovat vuosien saatossa kehittyneet huimasti, eivät ne aina anna täydellistä suojaa ulosajon sattuessa. Näiden tapahtumien seurauksena niin kansallinen kuin myös kansainvälinen autourheiluliitto on ottanut asiakseen parantaa kilpa-ajoneuvojen sivutörmäyssuojia.
SM-voitto ja pronssinen mitali
Saxspeedin kansallinen tehdaskuljettaja Joni Mäkelä näytti parasta osaamistaan surullisiin tapahtumiin päättyneessä nuorten SM-osakilpailussa. Mäkelä kävi huiman taiston mestaruuden aikaisemmassa kilpailussa varmistaneen, toisen Renault Clio Ragnotti kuljettaja Kalle Pinomäen kanssa. Kahdeksan erikoiskokeen mittaisella reitillä Tampere voitti Turun vain 4,3 sekunnilla ja näin useassa kauden aikaisemmassa osakilpailussa niin lähellä ollut voittopokaali matkasi Teiskon Urheiluautoilijoita edustavan Mäkelän palkintokaappiin.
– Vaikka voitto tuli, ovat ensimmäiset fiilikset todella surulliset. Toiset ovat sitten jo vähän iloisemmat, joskaan aihetta juhlaan ei ole, kommentoi Mäkelä voittoaan jatkaen, – Aina kun puhumme vauhdista, on olemassa riskejä – aivan kuten normaalissa tieliikenteessä. Viikonloppuna sattuneista onnettomuuksista huolimatta ralliautoilu on edelleen turvallinen tapa harrastaa moottoriurheilua – riskeistä huolimatta, sillä nykypäivän ralliautojen turvallisuus on aivan eri luokkaa mitä se esimerkiksi on ollut 10–15 vuotta sitten. Täytyy muistaa, että normaalissa elämisessä on myös riskinsä ja esimerkiksi polkupyörällä kaatuessasi voit erittäin huonon onnen saattelemana pahasti satuttaa itsesi huolimatta siitä, että sinulla on oli päälläsi asialliset suojavarusteet.
Voiton ja korotettujen pisteiden ansiosta Joni yhdessä II-kuljettajansa Toni Näsmanin kanssa saavuttivat yhteispisteissä nuorten SM-pronssia 45 pisteellä. SM-sarjan hopeatila matkasi Lammille Matti Rantasen toimesta 48 pisteellä ja nuorten SM-sarjan mestariksi julistettiin Turun Kalle Pinomäki.
– Kun katsellaan hieman taaksepäin, voidaan todeta Jonin antaneen kovan vastuksen Kallelle. Menestyminen on ollut useassa osakilpailussa pienestä kiinni. Kun kaikki palaset loksahtavat kohdilleen, menestymistä tapahtuu. Näin kävi Jonille kauden kahdessa viimeisessä kilpailussa, joissa niin Mäkelä kuin Saxspeed näyttivät parasta osaamistaan, kertoi Saxberg jatkaen, – Kuluneen kauden aikana Joni on kehittynyt kuljettajana ja on valmis ottamaan seuraavan askeleen urallaan kohti unelmaansa. Saxspeed kiittää Joni Mäkelää ja hänen taustaorganisaatiotaan kuluneesta kilpailukaudesta ja toivottaa Jonille kiirettä myös tulevana kilpailukautena.
Viime vuotiseen tapaan Saxspeed etsii nuorten SM-sarjaan kaudeksi 2006 menestystä janoavaa kuljettajaa. Tiedotamme asiasta tulevana viikonloppuna!
Muista kurkata Jonin InCar kamerakuvaa Keravan kiirustaipaleilta Saxspeedn kotisivujen galleriasta osoitteesta www.saxspeed.fi
Teksti ja kuvat: Jani Kekoni / Plopcrew Productions