– Tänään tulee kilpakavereille kiire, psyykkasi Mäkelä itseään.


Kahden ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen Joni löytyi löytyi kärkikahinoista ajettuaan toiselle erikoiskokeelle toiseksi nopeimman ajan.


– Moottori sammui ensimmäisellä erikoiskokeella. Sitä starttaillessa menetimme noin kymmenisen sekunttia. Olisihan se kiva johtaa, mutta hyvä näin – Ja säilyypähän kilpailu jännittävänä, jatkoi Mäkelä pieni pilke silmäkulmassa.


Erikoiskokeet kolme ja neljä sujuivat vauhdikkaasti sijoituksilla kaksi ja kolme. Tauolle saapuessa kokonaistilanne oli kutkuttava; Jarkko Nikara vanhentuneella Astralla johti vain muutamalla kymmenyksellä Mäkelään nähden.


Vielä kuitenkin edessä oli kaksi erikoiskoetta ja noin 33 erikoiskoekilometriä. Viidennellä pikataipaleella Joni puristi pohja-ajan siirtyen samalla pienellä marginaalilla kilpailun johtoon. Kuudennella ja rallin viimeisellä erikoiskokeella, noin kolmen kilometrin kohdalla kilpurin tekniikka petti ja avausvoiton avaimet valuivat Suonenjoen synkistyvään yöhön.


– Täysin arvaamattomasti ja yhtään varoittamatta kilpurista loppui veto. Pikaisen tutkimuksen jälkeen voitiin todeta moottorin kiertokangen kurkkaavan ulkoilmaa ja peli oli siten selvä, kertasi syvästi pettynyt Mäkelä tapahtunutta.


Jonin keskeytyksen myötä kilpailun voittajaksi julistettiin Saarijärven Jarkko Nikara. Sarjaa johtava Kalle Pinomäki kurvaili toiseksi jääden Nikaralle vain kuusi kymmenystä. Kauden kolmas ja samalla viimeinen talvikauden osakilpailu ajetaan maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna Mäntsälän seudun rallipoluilla.


– Mäntsälästä haetaan ehdottomasti revanssia. Se olisi ikään kuin pienen pakkovoiton paikka mikäli meinaamme SM-sarjan voitosta taistella, kertoi Jonin kilpailuinsinööri Ari Saxberg jatkaen – Ajotuntumaa Joni ylläpitää osallistumalla kahden viikon päästä ajettavaan Pohjois-Häme F-Cupiin takavetoisella Ford Escortilla. Nyt laitan Renault’n hetkeksi piiloon ja toisen pressun alta kaivan Juuso Pykälistön Ford Focus WRC’02 esiin. Juusolla on edessä ensi viikonloppuna SM-sarjan toinen osakilpailu Mikkelissä ja heti huomenna, sunnuntaina ajamme shakedownin rallia silmällä pitäen.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste