Tasaisesti päivästä suoriutunut kaksikko saikin pistetilin vihdoin auki SM3-luokan yhdeksännellä sijalla.
Huovisen kilpailu lähti lauantaiaamuna tunnustellen käyntiin erikoiskoesijoituksilla kymmenen ja yhdeksän. Niiden jälkeen edessä oli pieni huoltotauko ennen kilpailun pisintä, yli 33-kilometristä Riutan erikoiskoetta. Siellä Huovinen alkoi saada jo juonen päästä kiinni paremmin. Sijoitus päivän toiseen huoltoon tullessa oli luokan yhdeksäs.
– Tää kolmonen meni jo paremmin. Pikku liippejä tuli siellä täällä, mutta kyllä tämä taas alkaa olla ihan hauskaa alkukauden vaikeuksien jälkeen. Koitetaan mennä rennosti sekä kovaa vielä loppupäivä, Huovinen kommentoi Riutan maalissa.
Loppupäivän ohjelmassa oli vielä Pohjois-Karjalan Ouninpohjaksi tituleerattu Oskolan erikoiskoe sekä kilpailun päättävä Palo. Näillä erikoiskokeilla Huovisen vauhti oli nousemaan päin ja erikoiskoeaikoja vertailtaessa ero kärkeen kilometriä kohden oli pienin juuri tällä osuudella.
Kokopäivän luokan keskikastissa taistellut Huovinen oli lopputuloksissa SM3-luokan yhdeksäs häviten kahdeksannen sijan ainoastaan 0,4 sekunnin marginaalilla. Printsport Junior Cupista tuli neljänneksi korkeimmat pisteet.
– Ihan ok suoritus, mutta vauhdin olisi pitänyt olla parempaa. Kotiläksyjä on tehtävänä paljon ennen kesäkilpailuja. Saatiin kuitenkin ehjä SM-osakilpailu pitkästä aikaa, joten siihen nähden pitää olla tyytyväinen. Tämä antaa uskoa tulevaan, Huovinen summasi kilpailun jälkeen.
Ralli SM -sarja jää nyt kevättauolle ja seuraava osakilpailu ajetaan kesäkuun 12.-13. päivä Kouvolassa.
Teksti: Joonas Huovinen Rallying tiedotus / Timo Louhelainen.