Uudella kalustolla kauteen lähtenyt kaksikko opiskelee vielä auton niksejä sekä nuotin osumista kohdilleen. – Varsinkin nopealla osuudella nuottia täytyy vielä tarkentaa ja treenata lisää, Huovinen pohtii.

Auto saatiin peltisepältä viime viikon lopulla takaisin, jonka jälkeen laitettiin tekniikka paikalleen. Onneksi selvittiin melko pienillä vahingoilla. Valitettavasti kilpailua edeltävänä viikonloppuna ei ehditty ajamaan testiä auton valmistuttua vasta nyt alkuviikolla. Yritetään vielä tässä viikon aikana käydä pienet testit ajamassa, jotta saadaan tsekattua auton toimivuus, Huovinen suunnittelee.

Tavoitteeksi kilpailuun Huovinen laittaa luokan keskikastiin sijoittumisen. SM3-luokassa on 15 kilpailijaa mukana Kouvolassa. Kilpailusta tulee varmasti tiukkaa, kun nuoret huimapäät ottavat mittaa toisistaan. Kilpailu starttaa perjantaina kello 19.01 Kouvolan raviradalta. Perjantaina on ohjelmassa yleisöerikoiskoe ja yksi metsäerikoiskoe pimeässä. Lauantaina kilpailu jatkuu viidellä erikoiskokeella ja maaliin ensimmäiset saapuvat iltapäivällä. Huovinen ja Romppanen starttaavat numerolla 39.

Teksti: Joonas Huovinen Rallying tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste