Tämän vuoden sarjassa vantaalainen on toisena.

Tulevana viikonloppuna ajetaan Hollannissa Zandvoortin radalla. Rata on suomalaiskuskille tuttu ja tarjoaa hyviä muistoja, sillä huhtikuussa hän voitti siellä Time Attackin SuperPro -luokan euroopanmestaruuden.

– Se on erilainen rata kuin aiemmin tällä kaudella ajetut. Rata on teknisempi ja uskon, että erot varmasti vähän kasvavat. Epävakaista säätä on vaan luvannut, Lappalainen sanoo.

– Yritetään jatkaa siitä mihin viimeksi jäätiin (voitto Norisringillä). Nyt on sarjassa hyvä tilanne. Tässä vaiheessa on jopa ihan hyväkin ettei ole kärjessä. Ei ole paineita siitä kärkipaikan pitämisestä. Voitto on tietysti tavoitteena totta kai. Kaikki ainekset siihen ovat olemassa.

Joonas Lappalainen (FIN).

Joonas Lappalainen (FIN).

Audi TT Cupissa autot ovat yhdenvertaisia. Vain kuljettajan ajotaidot ratkaisevat. Kilpailuviikonloppuja on seitsemän, ja jokaisena viikonloppuna ajetaan kaksi starttia.

 – Voidaan sanoa, että kuljettajan vaikutus on varmaan 97 prosenttia. Autot ovat samoissa säädöissä. Ainoastaan vakaajia ja renkaiden ilmanpaineita voit muuttaa itse. Takavakaajassa on kolme vaihtoehtoa, Lappalainen kertoo.

Lappalainen on saavuttanut 2014 Formula Renault 1,6 -luokan Nordic- ja NEZ-mestaruudet ja vuotta aiemmin CIK-FIA Karting Academyn mestaruuden. Lupaava formulaura muuttui kuitenkin ”koppiautopuolelle”.

– Tällä puolella melkein kaikki autonvalmistajat ovat mukana, ja sarjoja ja mahdollisuuksia on paljon. Audi TT Cup on osoittautunut minulle ideaaliksi vaihtoehdoksi. Tätä kautta pääsee portailla eteenpäin, kun menestyy. Audi on tehtaana vahvasti mukana, se on erittäin menestynyt moottoriurheilussa, ja on myös erittäin aktiivinen, Lappalainen kertoo.

Audin ohjelma on neliportainen. Ensimmäinen vaihe on TT Cup. Sen jälkeen tulee GT3 -luokka, josta parhaat saavat mahdollisuudet DTM-sarjaan. Korkeimmalla tasolla on LPM1, eli kestävyysajon Le Mans -prototyypit.

Audi TT Cupissa ajaa myös toinen suomalainen, Emil Lindholm.

Pistetilanne 6/14 osakilpailun jälkeen:
1.Dennis Marschall, GER, 124
2.Joonas Lappalainen, FIN, 119
3.Sheldon van der Linde, RSA, 105
4.Emil Lindholm, FIN, 88
5.Nicklas Nielsen, DEN, 88. 

Teksti: Miiro Koivula
Kuvat: Audi Motorsport

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste