Joonas starttasi lauantain kahdelle ensimmäiselle erikoiskokeelle vanhoilla renkailla ja pientä liukkauttahan se tiesi. Liukkaus ei kuitenkaan häirinnyt viittätoista sekuntia enempää n-ryhmän kärkeen nähden. Sijoitus oli viides. EK kolmosella Joonas nousi neljänneksi, kun Kalle Pinomäki putosi edeltä viidenneksi.


Nelossija piti Joonaksella aina seiskapätkälle asti, jossa hän nousi kolmanneksi. Päivän lopuilla erikoiskokeilla ei tapahtunut Joonaksen suhteen mitään muutoksia. Näin ollen Joonas Lindroos ja Mika Manninen menivät kahdentoista erikoiskokeen jälkeen illalla nukkumaan ryhmänsä kolmansina. Kärkeen, Juho Hänniseen, takamatkaa oli 57,8 sekuntia.


Pronssi varmistui


Sunnuntaiaamuna Joonas liukasteli jo edellisenä päivänä neljä pätkää ajetuilla renkailla. Aamun ensimmäisellä erikoiskokeella, EK13, oli kotiinlähtö lähellä. Ajolinja liukui leveäksi, jolloin takakulma puksahti penkkaan ja pompautti auton sieltä etukulma edellä ojaan. Kaikenlisäksi auto sammui. Onneksi auto nousi takaisin tielle noin 20 sekuntia aikaa haaskaantuneena. Auton takatukivarteen tuli hieman vaurioita penkkaan osuessaan ja pyöränkulmat olivat kaikkea muuta kuin oikeat. Seuraavassa huollossa huoltoporukka osoitti taas tarpeellisuutensa ja he saivat korjattua kulmat oikeiksi.


Eurooppa-Civicillä ei juuri voi nostella. Niinpä Joonas ajoi loppupätkän hiukan riskillä ja lopussa olleesta nypystä hän ajoi täysillä, jolloin auto laskeutui ylikovasta hypystä puoliksi ojaan. Onneksi auto pysyi tiellä eikä vaurioitunut. Sijoitus pysyi edelleen kolmantena.


Seuraavaksi tapahtumia oli EK viidellätoista, kun Joonas pyöräytti auton nokan tulosuuntaan. Pojat olivat ottaneet sen verran myös tuuria mukaansa, ettei muuta tapahtunut ja matka jatkui auton kääntämisen jälkeen. Marko Männyllä ilmenneiden ongelmien siivittämänä Joonas ja Mika nousivat n-ryhmän toiselle sijalle. Matkaa kärkeen oli minuutti ja 42 sekuntia, jota ei ollut mitään mahdollisuutta kuroa ajamalla.


Loput kolme erikoiskoetta Joonas ajoi varmistellen maaliin pääsyä. Toiseksi viimeisellä pätkällä Varmistellessa sijoitus tippui vielä kolmanneksi, mutta sillä ei ollut SM tilanteeseen enää merkitystä.


Maaliin autokunta Joonas Lindroos ja Mika Manninen ajoivat siis sijalla kolme jääden kärkeen 2 minuuttia 12,9 sekuntia. Tällä tuloksella he pokkasivat itselleen pienessä n-ryhmässä pronssia.


”Olen enemmän kuin tyytyväinen kolmanteen sijaan, kun ajoin kisan Minnan Civicillä. Autohan on Eurooppa-versio ja hiukan tehottomampi, kuin kilpakumppaneilla. Pronssimitali ensimmäiseltä täydeltä SM-kaudelta on hieno saavutus”, iloitsee Joonas.


Teksti: Lindroos Racing

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste