Myöskään kuski ei ollut täydessä iskussa, vaan keskittymistä kiusasi jo nuotituspäivänä alkanut kova flunssa.

Kilpailussa ajettiin jo perjantaina ensimmäinen erikoiskoe. 2,4 km:n yleisöpyörityksen jälkeen Joonas ja Jouni olivat alle kaksilitraisten n-ryhmässä neljäntenä. Eroa kärkeen oli 4,4 sekuntia.

Varsinainen ralli alkoi sitten lauantaina ja Joonas vetäisikin heti reilun 6 km pätkälle 3,2 sekunnin pohjat nousten pikku-n kärkeen, kuten viimeaikoina on tapana ollut. Kolmannella EK:lla tuli ensimmäinen virhe: Auton perä pompahti penkkaan osuessaan sen verran rajusti takaisin, että penkka imaisi keulan ja auto pyörähti perä menosuuntaan. Pyörähdyksestä aiheutui arviolta 20 s tappiota ja joka paikkaan mennyt lumi huurrutti ikkunat.

Varsinaiset ongelmat alkoivat erikoiskokeella 4. Vaihdesalkusta hävisi nelosvaihde ja juuri sitä vaihdetta olisi tar***** eniten. Joonas ja Jouni päättivät kuitenkin yrittää edes jäännöspisteitä ajamalla loppurallin ilman nelosta.

Viitospätkällä auto lipesi toistamiseen hankeen. Nyt auto juuttui niin lujasti kiinni, ettei penkasta päässyt irti omin neuvoin. Yleisöäkään ei sattunut olla paikalla ja kului 8 minuuttia, kun paikalle oli tullut tarpeeksi nostoväkeä ja minuutissa auto saatiinkin takaisin tielle. Aikaa oli kulunut kuitenkin niin paljon, ettei pisteille ollut enää mitään asiaa. Joonas ajoi vielä pois erikoiskokeelta, mutta he keskeyttivät sen jälkeen.

– Olisi ollut suorastaan tyhmää ajella loppukisa ilman mitään saavutettavaa hyötyä sillä riskillä, että rikkinäinen laatikko rikkoutuu vielä lisää ja rikkoo vielä lukonkin. Olokin oli koko kisan ajan niin kipeä, että se häiritsi ajamista, selvittää Joonas pieleen mennyttä kilpailua.

Joonas Lindroos ja Jouni Lampinen säilyttävät vielä SM-johtonsa, vaikka se kaventui 2 pisteeseen. Seuraavaksi SM-rallia ajetaan Keravan suunnalla kesäkuussa. Sitä ennen, mikäli Jouni Arolainen saa WRC Focuksensa kuntoon, Joonas lähtee hänelle kartturiksi Kyläseppäralliin, joka ajetaan 15.3.

Minna Lindroos on taas päässyt ajamisen makuun. Reilu kuukausi sitten hän ajoi Jämsä Rallissa ja nyt hän lähtee Kyläseppäralliin yhdessä kartturinsa Johanna Leppämäen kanssa.
 

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste