Kauden toinen SM-ralli, Peurunkaralli ajettiin lauantaina Laukaan ympäristössä. Joonas Lindroos ajoi jälleen pienen n-ryhmän voittoon yhdessä kartturinsa Jouni Lampisen kanssa. Tämä vahvisti Arctic Lapland Rallyssa saavutettua SM-johtoasemaa.

Ensimmäiselle lenkille ennen huoltotaukoa Joonas valitsi jääkelin renkaan. Valinta oli täysin oikea. Ensimmäiselle 9,4 km mittaiselle erikoiskokeelle lumirengas olisi ollut parempi vaihtoehto ja he ajoivat toiseksi jääden 2,1 sekuntia pohjista. Samoilla renkailla oli kuitenkin ajettavana vielä pitkä Lankamaan erikoiskoe, jonne valittu jäärengas sopi paremmin. Näin ollen ykkösellä tulleen tappion sai kuitattua 19,4 sekunnin pohjilla reiluksi johtoasemaksi. Johto pysyi loppurallin ajan ja parani vain loppua kohden.

Huollossa alle vaihdettiin lumirengas ja tämä oli jälleen oikea valinta lopuille pätkille. Vaikka Joonaksen ja Jounin ei tarvinnut enää ”reuhata”, he ajoivat vielä pohjat muille erikoiskokeille, paitsi EK4:lle. Kaikkiaan pohjia siis kertyi viidet ajetusta seitsemästä pätkästä.

– Kaikki palaset ovat loksahtaneet paikalleen ja näyttävät nyt pysyvän paikoillaan. Itsekään ei tehty mitään virheitä, niin kyllä se voitto sieltä sitten tässäkin kisassa tuli, kertoo Joonas.

Nyt Joonas Lindroos ja Jouni Lampinen johtavat rallin pientä n-ryhmää 39 pisteellä. Eroa toisena olevaan Ville Hautamäkeen on 7 pistettä.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste