Neljässä ajetussa osakilpailussa on nähty kolme eri voittajaa.

Joonas Tokee on yltänyt lähelle voittoa alkukaudella, mutta tuloksena on ollut kolme palkintopallisijoitusta. Oriveden Seudun UA:n kuljettaja ja kartanlukija Jani Salo odottavat jo kovasti Pohjanmaan tositoimia.

Tokee tietää, että kärkikampailusta tulee varmasti kova. Subaru-kuski lähtee rennolla fiiliksellä ajamaan kärkisijoista – ja toki myös SM2-luokan voitosta kaiken onnistuessa.

– Edellisen osakisan perusteella tiedän, että täyden työn saa tehdä päästäkseen kärkiryhmään ja myös ajamisen tulisi olla moitteetonta. Täytyy vaan keskittyä omaan tekemiseen ja tehdä asiat niin hyvin kun mahdollista, Tokee arvioi.

– Pohjanmaa Rallista on hyvät muistot, kun talvella 2015 saavutettiin meidän ensimmäinen SM-osakilpailuvoitto SM3-luokassa. Tällä seudulla yleensä tiet ovat olleet melko suoria ja yksitoikkoisia, mutta tuolloin kolme vuotta sitten reitistä oli saatu yllättävän vaihteleva.

– Toivottavasti myös tällä kerralla reitti olisi vaihtelevampaa ja teknistä tietä, sellainen sopisi minulle parhaiten, Tokee päättää.

Teksti: Jarno Saari

Joonas Tokee testikisan kautta Kouvolan SM-ralliin

Joonas Tokee uudella innolla Joensuun SM-Itäralliin

Joonas Tokee epäonninen Mikkelin SM-rallissa

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste