Perjantaina aamulla ajetussa sarjan yhdennessätoista ja samalla sen toiseksi viimeisessä osakilpailussa kakkosruudusta matkaan startannut kaksikko saapui 50 minuutin ja 31 kierroksen jälkeen maalilipulle neljänneksi nopeimpana. Myöhemmin iltapäivällä ajetussa EM-sarjan viimeisessä osakilpailussa yhdeksännestä ruudusta alkanut kilvanajo päättyi nautinnollisiin palkintokorokejuhlallisuuksiin ja näin vaativa kilpailukausi palkitsi itsensä tavoitteiden mukaisella tuloksella.

Hallitsevan PRO-AM luokan EM-hopea ja MM-pronssimitalistin unelma oli kuitenkin tuhoutua viimeisen osakilpailun ensimmäisessä mutkassa kun kanssakilpailijat aiheuttivat joukkokolarin, jossa kuusi kanssakilpailijaa ruttasi kilpurinsa keskeytyskuntoon. Kuitenkin onnettaren suosiollisella avustuksella Eskelinen vältti murheet ja palasi näin puolen vuoden tauon jälkeen nautiskelemaan palkintokorokejuhlallisuuksista.

mikkoeskelinen-valencia2016d

– Ensimmäisessä kilpailussa olimme miltei maalilipulle saakka kiinni 
podiumissa, mutta lopulta, jarrumurheiden myötä, tipahdimme kuuden sekunnin erolla kakkossijalta neljänneksi. Ilman tätä teknistä murhetta olisimme saavuttaneet hopeasijan, mutta koska jarrutuksissa auto alkoi käyttäytymään kuin käärme niin menetin täysin luottamuksen autoni käyttäytymiseen ja siksi kaksi kanssakilpailijaa pääsi loppumetreillä livahtamaan ohitseni, Eskelinen kertoo.

– Iltapäivän toiseen lähtöön starttasimme yhdeksännestä ruudusta ja kuin ihmeen kaupalla onnistuin välttämään ensimmäisen mutkan joukkokolarin. 25 minuutin intensiivisen kilvanajon jälkeen toin auton kuljettajanvaihtoon neljännellä sijalla ja tallitoverini Ben Gersekowski onnistui lopulta nostamaan meidät kolmanneksi, joten lopputulos oli tyydyttävä varsinkin kun ajatellaan, että tämän viikon varsinainen tavoitteemme on asetettu nyt lauantaina ja sunnuntaina ajettaviin MM-kilpailuihin. Palkintokorokesijoitus EM-finaaleista antaa meille hyvät lähtökohdat lauantaisiin aika-ajoihin sekä ensimmäiseen MM-kilpailuun, saksalaisen Leipert Motorsportin suomalaiskuljettaja jatkaa.

Pitkä ja vaativa kilpailukausi huipentuu sunnuntaina ajettavaan toiseen MM-osakilpailuun, joissa Eskelinen ja Gersekowski saa vastaansa Lamborghini Super Trofeon Euroopan, Aasian ja Amerikan sarjojen parhaimmat kuljettajat. Lauantainen ensimmäinen osakilpailu on nähtävissä Suomen aikaa klo 14.15 ns. Live Stream lähetyksenä internetissä osoitteessa: http://squadracorse.lamborghini.com.

Lopputulokset Lamborghini Super Trofeo 2016 Europe, Valencia 2.12.2016,

AM-luokka, 1. osakilpailu: Top-5:
1. Kikko Galbiati, 31 kierrosta
2. Nouri Shanin, +8,465sek
3. Teodor Myszkowski & Andrej Lewandwski, +9,675sek
4. Mikko Eskelinen & Ben Gersekowski, +14,431sek
5. Henry Hassid +21,178sek

Lopputulokset Lamborghini Super Trofeo 2016 Europe, Valencia 2.12.2016,

AM-luokka, 2. osakilpailu: Top-5:
1. Nouri Shanin, 28 kierrosta
2. Amir Krenzia, +3,312 sek
3. Mikko Eskelinen & Ben Gersekowski, +14,923sek
4. Jaap Bartels, +31,206sek
5. Jurgen Krebs, +31,737sek

Teksti ja kuvat: Jani Kekoni

Osasto