Perjantai-iltana ennakkotutustumisen jälkeen Ampuja ajoi kahden kilometrin pituisella testipätkällä kuusi vetoa. Näin kilpailukalustoon oli saatu hyvä tuntuma juuri ennen starttia. Viimeisellä vedolla kyytiin istahti Road Racingin MM-sarjaa125 ksm luokassa ajava valkeakosken Mika Kallio, joka kertoo seuraavaansa säännöllisesti myös muuta moottoriurheilua, etenkin rallia. Kyydityksen jälkeen Kallio oli yhtä hymyä ja haltioissaan Ampujan tarjoamasta vauhdista
– Osasin toki kuvitella kovan vauhdin etukäteen, mutta jarrujen teho ja renkaiden pito sorapinnalla tekivät suuren vaikutuksen. Ehdottomasti hienoa hommaa, Kallio vakuutti. 


Peugeotin tehdasautolla testimielessä mukana ollut Sebastian Lindholm karkasi heti alussa ja peli oli jo kisan puolivälissä voittotaistelun osalta selvä. Jouni Ampujan osalta kilpailu sujui odotusten mukaan. Auto toimi hyvin ja rengasvalinnat osuivat kohdalleen, eikä kuljettajakaan tehnyt sen pahempia virheitä. Ainoastaan tavoitteena olleet täydet SM-pisteet jäivät harmittavasti 2,2 sekunnin päähän. Saaliina olivat jo lähes tavaramerkiksi tulleet toisen sijan tuomat 12 SM-pistettä. Lindholmin lisäksi edelle kiilasi vielä yllättäen Jari-Matti Latvala, mutta koska Lindholm ja Latvala eivät ole ilmoittautuneet SM-sarjaan, riitti neljäs sija toiseksi korkeimmille SM-pisteille.
– Kilpailu oli todella tasainen ja vauhdikas. Katajamäen Kostin kanssa oli todella kova vääntö, jonka hän sai käännettyä edukseen. Ajo sujui mielestäni aika hyvin, ainoastaan pari mutkaa ja risteystä meni hiukan leveäksi, enkä tehnyt sen kummempia virheitä. Myös auto toimi kuin kello ja olen tyytyväinen Ford Focuksen ajettavuuteen. Tulos on kyllä täysin oikeutettu ja kisasta jäi kaikkiaan hyvä maku, Jouni Ampuja summaa kuuman lauantain tapahtumia. 


SM-pisteissä Ampuja nousi Kristian Sohlbergin ohitse toiseksi vain kolmen pisteen päähän sarjaa johtavan Juuso Pykälistön kannoille.
– Homma tasoittui entisestään ja loppusarjasta tulee todella mielenkiintoinen, koska neljä ensimmäistä ukkoa on kahdeksan pisteen sisällä. Mutta näinhän sen pitää ollakin, että kisa on tasaista koko kauden ajan, Ampuja tuumaa.


Seuraavaksi Jouni Ampuja starttaa 16.7., jolloin SM-pisteistä ajetaan Valkealassa.
– Kivahan sitä on välillä ajaa hiukan lähempänä kotia, mutta näiden miesten kanssa kisattaessa on ihan sama missä ajetaan, tiukkaa on ja kaasu pohjassa saa mennä koko ajan, Jouni Ampuja toteaa ja jatkaa
– Teimme myös päätöksen, että Neste Ralli jää väliin kilpailijan ominaisuudessa. Tämä auto alkaa olla niihin kuvioihin hiukan vanha ja kilpailukykyisen kaluston hankkiminen olisi ollut todella tyyris projekti.


www.jouniampuja.com
www.moottorimaailma.com

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste