Olosuhteet Tasmaniassa olivat liukkaat ja ajouralta poikkeaminen aiheutti aina ylimääräisiä sydämen tykytyksiä. Lauantaina Kangas aloittii rallin varmasti, lisäten vauhtiaan pätkä pätkältä, nousten lopulta toiseksi ennen Lauantain viimeistä erikoiskoetta. – Onnistuimme täräyttämään pohjat viimeiselle pätkälle ja voitimme kisan 2.9 sekunnin erolla ennen Codyä, jonka auto temppuili aivan viimeisellä kilometrillä. Tiet on täällä tosi hienoja ja täytyy sanoa, että pidän vielä enemmän Sunnuntain pätkistä, jotka ovat vähän skandinaavistyylisiä, nopeita ja jouhevia, Juha kertoi kuin varoituksena muille kilpailijoille. Vauhdit on nousseet huimasti, minunkin autoni on tämän vuoden varustuksella paljon nopeampi viime vuoteen verrattuna, mutta silti näiden kanssa saa mennä aivan limiitissä, Ylihärmäläinen ihmettelee.


Heat 1 Saturday 25.6
1 J.Kangas Mitsubishi Evo 7 N4  56:17.4
2 C.Crocker Subaru WRX N4 +2.9
3 C.Atkinson Subaru WRX N4 +6.3
4 S.Evans Toyota Corolla N4 +17.8
5 D.Herridge Subaru WRX N4 +42.2
6 N.Bates Toyota Corolla N4 +1:25.3


Sunnuntaina vauhti nousi entisestään ja vahvimmin aamun käynnisti myös Suomen MM-ralliin ajamaan tuleva Chris Atkinson. Muutaman pätkän jälkeen hän ajoi kuitenkin ulos Subarullaan, kuten myös sarjaa johtanut Simon Evans Toyotallaan. – Vauhti alkaa olla sitä luokkaa, että virheitä alkaa tulla yhdelle sun toiselle. Valitettavasti Simon hieman loukkaantui ulosajossaan ja hänet jouduttiin viemään sairaalaan luunmurtumien takia, itsekin pahassa onnettomuudessa vuosia sitten ollut Kangas toteaa vakavana. Kankaan kartanlukijana toimiva Julia Rabbet kertoo. – Juha on aina hyvin keskittynyt, mutta näiden tapahtumien jälkeen hän latautui jäljellä oleviin pätkiin tavalla, jota ei voi kuin ihailla. – Tiesin vauhtimme olevan maksimissaan, kun auto alkoi saada osumia jo Juhankin puolelle, Julia nauraa. Kaksikko toi näyttävään tyyliin Mitsubishinsa rallin maaliin asti, jossa mitattiin eroa 5.3 sekuntia jälleen seuraavaksi sijoittuneeseen Cody Crockeriin. Kangas totesi Juhannuksensa olleen onnistunut. – Rallimme meni hienosti, nautin teistä ja oli hieno ajaa kun kaikki toimi. Hieman näitä Australialaisia nauratti, kun kerroin minkälainen juhla on suomessa parhaillaan menossa. Täällähän on tähän aikaan talvi, joten asiat ovat vähän eri tahdissa Suomeen verrattuna, eikä heillä ole sellaista juhlaa kuin juhannus laisinkaan.


Hyvän viikonlopun ansiosta Kangas nousi sarjassa kahdeksannelta sijalta suoraan neljänneksi. Sarjan seuraava kilpailu on 31.7-1.8 Coopers Pale Ale Rally SA.


Heat 2 Sunday
1 J.Kangas Mitsubishi Evo 7 N4 46:09.3
2 C.Crocker Subaru WRX N4 +5.1
3 D.Herridge Subaru WRX N4 +17.1
4 N.Bates Toyota Corolla N4 +48.3
5 E.Ordynski Mitsubishi Evo 7 N4 +1:13.3
6 M.Thompson Mitsubishi Evo 8 N4 +1:34.2


ARC Driver’s points after three rounds
1 Cody CROCKER 82
2 Simon EVANS 77
3 Dean HERRIDGE 64
4 Juha KANGAS 62
5 Neal BATES 60
6 Chris ATKINSON 52
7 Ed ORDYNSKI 44
=7 Scott PEDDER 44
9 Brad GOLDSBROUGH 22
10 Mark THOMPSON 16


Link to the Australian rally series
http://www.rally.com.au
http://www.ralliart.com.au/ralliart/pages/main.htm


Teksti: Juha Kangas Racing

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste